Vesivärein koristeltu vaippakakku

03 joulukuuta 2017

Tampere, Suomi
Vaippakakkuvaippakakku, vesivärit, anna-Maria Mäkelä
Kukikas vaippakakku


Jes. Kerrankin kakku jonka osaan tehdä, eli vaippakakku! Juhlimme eilen siskon baby showereita ja pääsin toteuttamaan vaippa täytteisen kakun omalla tyylilläni. Maalasin kerroksia ympäröivät paperit vesiväreillä ja innostuin tyylittelemään lehviä ja palluroita niin perusteellisesti että sain inspiraatiota pariin kuosiin siinä samalla. Vaippakakun ohjeita löytyy helposti googlettelemalla. Tämän kokoamiseen käytin apuna Hurmaavan valkeaa -blogin ohjetta. Vaipat on merkkiä Naty. Niitä tykkään myös useimmiten käyttää meidän vauvalla. 

Ohjelmana kutsuilla oli lautapeli (sain karun muistutuksen siitä miten ruosteessa nippelitietotietämykseni onkaan, kiitos Trivial Pursuit) ja vauvanruokien maistelu silmät sidottuna. Emännöin maistajaisia ja kirjoitin tulokset ylös niin en voinnut osallistua, mutta arvuuttelua ja analyyttistä pohdintaa tuli siihen malliin että haastavalta vaikutti. Ovat nuo neljäkuisten hedelmä- ja marjasoseet aika mautonta tavaraa kuitenkin. Olipa kivan rennot kemut, ihanaa loppuraskautta sinulle Jossu!

--------------------------------------------

I made watercolor diaper cake with leaves and dots for my sister´s baby shower.


3 kommenttia

Eerika kirjoitti...

Aivan ihana vaippakakku 😍

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielettömästä kakusta ja kemuista! T:Jossu

Anna-Maria Mäkelä kirjoitti...

Kiitos Eerika! Ole hyvä Jossu <3 :D

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co