Siskon kanssa pienenä nyt ja ysärillä

16 marraskuuta 2018

Tampere, Finland
3 kommenttia

Meidän perheen lasten puuhia seuratessa muistuu mieleen touhuilut oman pikkusiskon kanssa. Meidän tytöillä on ikäeroa neljä vuotta. Minä leikin aikoinaan kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta nuoremman Johanna- siskon kanssa. Julia syntyi sitten paljon myöhemmin, yhdentoista vuoden jälkeen. Minulla on siis kokemusta kahdesta aika erilaisesta sisarussuhteesta. Nuorin sisarista oli se jota me isommat jouduttiin hoitamaan, mutta hän on myös ollut aina se ihana ja rakas pikkusisko. Tämän toisen sisaren kanssa me sitten koettiin enemmänkin se perinteinen sisarussuhde iloineen ja nahisteluineen. Nyt aikuisiällä ollaan jo ihan tasapuolisesti siskoksia ja hyviä kavereita keskenämme. 

Minä ja Jossu oltiin toisillemme sekä parhaat kaverit että pahimmat riitapukarit. Isän mukaan meillä oli selvä riitelyn kaava. Pikkusisko tykkäsi ärsyttää minua, jolloin käytin isoimman oikeuttani lyödä ja tukistaa. Sain tietenkin moitteet tuosta alhaisesta toiminnasta, lyöminen ei ole koskaan ookoo, mutta kyllä Jossukin sai torut jos härnäämistä huomattiin. Pihla ei lyö Elliä onneksi mutta saattaa vähän tönäistä, jos pahasti ärsyttää. Johtuu varmaan isommasta ikäerosta tai sitten nämä lapset on fiksumpia mitä me aikoinaan. 
Annan tirpat, perhe, muistoja, kermavaahto, vispilät


Elli oli viime viikolla päiväkodissa päivän ja eilen toisen. Hän totuttelee päiväkotielämään muutamana päivänä kuukaudessa ja kivasti menee. Pihla tunsi ylpeyttä siskostaan joka on jo sentään päikkyläinen. Kaikki kuulivat viskarissa miten Elli on jo niin iso. Ulkoillessaan he tepastelevat käsi kädessä tai jonossa, jossa Elli toistaa isosiskon tekemiset. Pihla opastaa mitä saa tehdä ja suomentaa muille Ellin vauvakieltä. Kotona he leikkivät ravintolaleikkiä ja vauvan hoitamista. He kylpevät mieluiten samaan aikaan ammeessa leikkien ja syövät vieretysten ruokapöydässä. Kumpikin välttelee tottuneesti salaatinlehtiä ja ilveily ruoka suussa tarttuu kielloista huolimatta lapsesta toiseen. 

Erityisesti tänä syksynä siskosten leikit on kehittyneet ja kommunikointi muuttunut vastavuoroisemmaksi. Ellin rooli perheen vauvana muuttuu vähitellen pieneksi lapseksi, joka osaa tehdä rakennelmia duplopalikoista ja leikkiä nukkeleikkejä, joissa joku menee nukkumaan, syö, pomppi ta käy vaikka potalla. Minusta on ihanaa kun lapset kasvaa ja touhuilee yhdessä leikkeihinsä syventyneenä. Oli pitkään vaihe, kun pienempi tepsutteli pitkin asuntoa päämääröttämästi tyhjennellen kaappeja tai yrittäen kiipeillä korkeisiin paikkoihin. Sataan kertaan toistetut kiellot vaarasta ja varoitukset on ehkä alkaneet tepsiä ja ehkä oivallus siitä että leikkiin keskittyminen on loppupeleissä mielenkiintoisempaa kuin aina saman pahviroskalaatikon tyhjentäminen keittiönlattialle. Joka tapauksessa, kiva että lasten yhteinen sävel alkaa löytyä. 

Annan tirpat, medaljonki, sisko, Vesivärit, muisto


NÄIDEN KAHDEN SISARUSSUHTEEN PERUSTEELLA, SISKONA OLEMINEN ON AINAKIN SITÄ ETTÄ:


Toista puolustetaan kiusaajalta jos se on joku muu kuin itse.
Jäätelöpaketti, karkit ja limppari jaetaan millin tarkasti.
On ihan okei harmistua jos toisen esim. piirustusta kehutaan enemmän kuin toisen, sillä eihän taidetta voi sillä lailla vertailla. Pikkusiskoni silmäripsiä kehuttiin aina, ne oli tummat ja pitkät. Minun ihan tavalliset ripset ei herättäneet mielipiteitä ja sehän harmitti. Tasapuolinen huomiointi on tärkeää, vaika sitä ei aina kehuja antava muista.
Kermavaahdon nuoleminen vatkaimen teristä on klassikko, sillä niitä on sopivasti kaksi.
Pienemmän tyytyminen isosiskon vanhoihin vaatteisiin ja jo leikittyihin leluihin.
Isomman tyytyminen siihen että ennen hänen omat lelunsa ovat nyt yhteisiä.
Puetuksi tuleminen samisteluvaatteisiin. Ylimmässä kuvassa ollaan Jossun kanssa pukeuduttu vaaleanpunaisiin prinsessamekkoihin röyhelöillä. Äiti teetätti ne meille ja muistan kuinka kivalta tuntui olla oikea prinsessa. Askarreltiin pahvista meille prinsessakruunut piparkakkureunuksella ja äidille ja isälle kuninkaaliset kruunut sakaroilla. Minusta oli hauska samistella pienenä, uskoakseni myös omista lapsistani. Pidän perinnettä satunnaisesti yllä ja aion jatkaa niin pitkään kun vastaväitteitä ei kuulu.

Annan tirpat, pienet siskot, marraskuu, ulkoilu, halaus


Omat sisarukset on olleet minulle aina rakkaita, jopa niinä hetkinä kun olivat vähän rasittavia. Silti Jossulle tiedoksi, etten ehkä koskaan voi antaa anteeksi sitä Pieni merenneito VHS-kasettia, jonka päälle nauhoitit muumeja ja kirjoitit etikettiin punaisella tussilla "huono video." Toisaalta, siitä tuli hyvä tarina muisteltavaksi, joten ehkä se ei ole niin vakavaa.

Prinsessamekkokuvassa ysärin alusta me istutaan naapurin mummolan sohvalla klassikkotekemisessä. Jetta-koira kärkkyy vierellä valppaasti jomman kumman harhaliikettä herkun toivossa. Alla äiti, isä ja minä rivitaloasunnossa, meidän ekassa kodissa. Taustalla kummallinen taulu, jonka olemusta aina pohdin kun sen näen. Välillä se muistuttaa palaneita oksia, joskus oksennusta, toisinaan vihaisia ajatuksia. Vinossa olevassa kuvassa oltiin Vaasassa. Näin ekaa kertaa meren ja muistan että se oli hauska päivä. Toisen kuvan medaljongissa oli ennen myös minun kasvokuvani pääsiäisen noita-akkana. Teini-iän sensuuri sai minut poistamaan oman kuvani Jossun vierestä, täytyy etsiä siihen jokin uusi kaveriksi.

Minulle tulee aina lämpimän nostalginen olo kun tutkin omia lapsuuden kuvia. Lähes kaikissa joissa olen minä, on myös pikkusisko. Toivon että meidänkin tytöt pitää aina yhtä ja ovat kasvaessaan toistensa tukena. Sellainen tunne minulla on omista siskoistani.

Terveisin Anna-Maria
Read More

Unelmien työpaikkaa etsimässä

05 marraskuuta 2018

Tampere, Finland
Ei kommentteja

Päätin kirjoittaa tänne blogin puolelle asiasta, joka on ollut minulle arkipäivää jo useamman kuukauden ajan, nimittäin työnhausta. Työn tekeminen ja sitä kautta itseni toteuttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Vanhempainvapaallani tein muutamia graafisen suunnittelun asiakastöitä, voitin kuosikilpailun (josta en muuten ole puhunutkaan vielä täällä), perustin nettikaupan ja hioin taitojani kuvittajana. Yrittäjyys on ollut monta kertaa mielessä, mutta tällä hetkellä koen sopivimmaksi vaihtoehdoksi työllistyä muiden palvelukseen. Kerron teille vähän työhistoriastani ja ajattelin kysäistä, voisitteko kenties olla minulle avuksi.

Anna-Maria Mäkelä

Mihin sitten haluaisin töihin? Mielestäni kysymykseen on monta vastausta. Mielummin pohdin, mitä haluan työni olevan. Olen aikaisemmin tehnyt töitä myyjänä sisustustekstiilien parissa. Tekstiilimuotoilijan koulutukseni antoi hyvät eväät hyödyntää asiantuntijuuttani ja tietämystä alasta myyntityössä. Myyjän työ oli mukavaa. Pidän ihmisistä, tulin hyvin juttuun asiakkaiden kanssa ja työkavereissa oli aina hyviä tyyppejä. Oli palkitsevaa olla toisille avuksi. Erityisen antoisaa oli miettiä yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja ongelmiin ja tehdä somistuksia myymälään. Kangaspakkojen kääntelystä ja uusien kuosien saapumisista on lämpimiä muistoja. Kiitos kangasosaston vuosien, olen todella hyvä käyttämään saksia ja leikkaamaan säntillisen suoraan.

Huomasin pian, ettei työni myyjänä tarjonnut kaipaamaani haastetta ja keinoja toteuttaa itseäni. Vapaa-ajallani piirsin, ompelin, maalasin ja askartelin kaikenlaista. Aloin pohtia, voinko tehdä työtä, jossa voisin hyödyntää enemmän luovaa ja uteliasta luonnettani. Aloitin opinnot työn ohessa Helsinki Design Schoolissa, graafisen suunnittelun linjalla. Vuoden kestävä tutkinto tuntui tilanteeseeni sopivalta. Lukujärjestys sisälsi juuri niitä elementtejä, joissa tunsin olevani hyvä ja halusin kehittyä. Erityisen paljon pidin kuvittamisesta ja typografiasta. Sain uutta intoa ja keinoja opiskella lisää Adoben Illustrator ja Photoshop- ohjelmistoja. Fyysisiä tunteja oli sen verran harvakseltaan, että vuoden aikana innostuin etsimään hyviä kuvankäsittelyohjelmien tutoriaaleja netistä ja opiskelemaan omaehtoisesti uusia tekniikoita. Opintojen aikana tajusin, että oma aktiivisuus ja kiinnostus kehittää itseään omaehtoisesti vaikuttaa paljon alalla menestymiseen. Tutustuin ihan mahtaviin tyyppeihin ja sain monia onnistumisen kokemuksia. Alla olevan kuvan "Nukkuva ilo" -kuvituksellani voitin opiskeluvuonna huivikilpailun yleisönsuosikki äänestyksen. 
Kilpailytyö, Annan tirpat, kuvittaminen
Pian valmistumisen jälkeen aloin odottaa meidän Elliä ja elämä koki muutoksen paikkankunnan vaihtumisen myötä. Nyt vuoden jälkeen Tampere tuntuu jo kotoisalta  kaupungilta, jossa meillä on paljon kavereita ja mukava asua.


Unelmieni duunipaikka voi sisältää ainakin näitä elementtejä: 

  • Graafista suunnittelua ja kuvittamista
  • Brändiajattelua, luovuutta ja ongelmien ratkomista
  • Asiakaslähtöistä työskentelyä ja yhteistyötä hyvien tyyppien kanssa
  • Kirjoittamista, valokuvausta ja tietokonetyöskentelyä
  • Visuaalista markkinointia sekä digi- että printtimediassa

Työntekijänä olen utelias ja kiinnostunut oppimaan uutta. Pidän tiimityöskentelystä, mutta minulle on myös luontaista työskennellä itsenäisesti ja tehdä omia päätöksiä. Viimeisin vuosi omien projektien parissa on opettanut minulle oman työn aikataulutusta. Olen pohtinut paljon, mitkä ovat minulle niitä tehokkaimpia keinoja päästä asettamiiini tavoitteisiin. Työni parhaita hetkiä on, kun olen voinut auttaa toisia omilla taidoillani ja näkemyksilläni. Myös oman kädenjäljen kehittäminen ja oman identiteetin etsiminen taiteen tekijänä on hurjan kiinnostava ja loputon tutkimusmatka. Unelmieni työviikko pitäisi sisällään toimistotyötä, mutta myös mahdollisuuden työskennellä joitakin päiviä viikosta kotona.

Graafinen suunnittelu, työnhaku, kuvittaminen, visuaalinen suunnittelu

Oli jotenkin jännittävää kertoa omasta työhistoriasta teille. Oikeastaan koko teema, työnhaku ja työttömyys on ollut minulle hankalasti käsiteltävä aihe. Varsinkin täällä blogin puolella olen jutustellut yleensä kepeistä aiheista. Työttömyys on opettanut minulle itsetuntemusta. Olen joutunut pettymään ja opettelemaan yrittämään uudestaan ja miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin erilaisissa koulutuksissa myös ihan eri aloilta. Meitä on yhdistänyt sama elämäntilanne ja vertaistuki on tuonut varmuutta siihen, että kyllä se oma juttu vielä löytyy. Olen pohtinut paljon omaa osaamistani, miten haluaisin kehittyä ja mitkä ovat minulle niitä tärkeitä asioita elämässä. Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja perhe. Arvostan sitä, että olen terve ja elämän asenteeni on positiivinen ja nauravainen. Myös työllä, jossa koen onnistumisen tunteita ja voin käyttää asiantuntijuuttani muiden hyväksi, on suuri merkitys minulle.  



Jos tiedät työpaikan, joka kaipaa juuri minun kaltaistani osaajaa, tai jos olet itse työnantaja ja etsit loistotyyppiä, niin otathan yhteyttä! Minulle voi laittaa viestiä osoitteeseen anna_makela@outlook.com. Tarkemmat yhteystiedot löydät myös portfoliostani www.annamariamakela.myportfolio.com



Terveisin Anna-Maria
Read More
Copyright © Anna-Maria Mäkelä. Blog Design by SkyandStars.co