Ensilumi -juliste ja ensimmäinen hammas

Viikonloppuna kun ajeltiin Helsinkiin, maata peitti vasta satanut lumivaippa. Haaveilin mielessäni jo lumiukon kasaamisesta ja kahvista termarissa, villalapasista ja raikkaasta pikkupakkasesta. Kuinka sujauttaisin nolon mutta ah niin lämpimän toppahaalarin päälle ja tekisin lumienkeleitä. Ystäväni kertoi että kankaiset hiusdonitsit on taas muotia, mutta olen myös sitä mieltä että niiden haalareiden pitäisi myös tulla takaisin. Se on hyvin kätevä asu, sillä alle ei ole pakko pukea paljon mitään, esimerkiksi yökkäri riittää ihan hyvin. Saattaa olla että teen aikamatkan ysärille ja puen sekä haalarin että donitsin. Mieheni kysyi siinä ajellessa sarkastisesti että onkos nyt kaunista, koska tapanani on aina päivitellä kuinka kaunista onkaan, jos siihen on yhtään aihetta. Ja kaunistahan oli, koska lumi on.

Hankipeite ei ole ollut tänä talvena kovin pysyvää sorttia, mutta on ihan paikallaan yrittää arvostaa näitä harmaita päiviä. Sen ajatuksen halusin kiteyttää myös tähän maalaukseeni, jolle annoin nimeksi "Ensilumi". Siitä löytyy myös hieman toivoa talvesta ja valosta, maahan hitaasti leijuvien lumihiutaleiden muodossa. 

Elli sai eilen ensimmäisen hampaansa. Se pilkistää pienesti edessä alhaalla ja vaikuttaa vauvaan todella virkistävästi. Aamu seitsemän ja ilta yhdeksän väliin mahtui vain puolen tunnin vaunulenkin mittaiset päiväunet. Hän ei silti valita vaan on mitä iloisin tyyppi, mutta meno alkoi iltaa kohden olla aika epämääristä. Vauva nousee istumaan ja huojahtelee nin että minua välillä hirvittää. Mieluiten pidän häneen sellaisen välimatkan että pääsen edes syöksymään ja ottamaan koppia ennen pää osuu lattiaan. Mutta kaikesta huolimatta, ihanaa että hän liikkuu ja kivahan ne hampaatkin on olla olemassa.