8 asiaa meidän pääsiäisestä

29 maaliskuuta 2018

Tampere, Finland
Ei kommentteja
Parin kuukauden kuluttua ole yhtään lunta. On kummallista ajatella, että tämän valkoisen ja hienoja pakkaspäiviä täynnä olleen talven jälkeen tulee kevät ja tuolla jään alla on oikeasti maata, josta kasvaa ruohoa ja kukkia. Ja siellä jossain mönkii matoja ja ötökät horrostaa kivenkoloissa. Näitä asioita mietin tänään bussipysäkillä, kun huomasin erään tietä reunustavan kiveyksen tulleen esille lumen alta. Aurinko oli sulattanut siihen lämpimän kohdan ja se lumeton laikku näytti ihan keväältä. 


En ole aikoihin kertonut minun ja tyttöjen kuulumisia, joten päätin tehdä sen kymmenen kohdan pääsiäisaiheisena erittelynä. Seuraavana siis minun (ja vähän meidän perheen muidenkin) pääsiäisen kohokohdat TOP 8.

1. HERKUT

Kiistaton ykkössija tämän juhlapyhän herkuissa minulla ja Pihlalla on suklaa. Erityisesti suklaamunat, itse tarkennan vielä että Kinder -merkkiä pitää olla. Meillä ei olla yhtään perinteikkäitä juhlapyhien ruokailujen suhteen, ja yleensä noukin juhlista jonkin kivan aiheeseen liittyvän ruuan herkuteltavaksi. Toisin kuin muut meidän perheessä, tykkään myös mämmistä ja pashasta. 

Virpomisoksat, pajunkissat, silkkipaperi, annantirpat, paperiaskartelu

2. PIENET LELUT

Ysärin lapset muistaa varmasti ne kovamuoviset kilpparit, leijonat ja muut kaverit. Voi kun kaipaan sellaisia kestäviä ja symppiksiä Kinder -yllätyksiä! Voisin puhua tästä aiheesta pitkään ja niin teinkin viimeksi eilen iltapäivällä, kun paljastui että kaverillani oli aika hieno kokoelma näitä aarteita. Tuntuu että kaikki tämän vuosituhannen puolella avaamani yllätysmunat on sisältäneet heppoisia ja ihan tylsiä leluja. Uusin juttu yllätysten saralla on nähtävästi saada super pieniä värikyniä tai esineitä, jotka paljastuvat salakavalasti tusseiksi. Niiden teho riittää muutaman väritystuokion verran, jonka jälkeen ne saa nakata roskiin. Eli voi niitä hyviä aikoja! 

pajunkissat, annantirpat, pääsiäinen, vesivärit, maalaus, pääsiäispupu

3. PIENIMMÄN PURUVIMMA

Nuorimmaisella on vihdoinkin ne kaksi ylähammasta, joita niin hartaasti odotettiin ja lisää on tulossa. Elli on viime viikot jyrsinyt ahkerasti niin dubloja, pahvilaatikoita kuin ruisleipääkin. Äidin kauhistukseksi kaikenlaisia pikkuleluja pyörii kielen päällä, en tiedä onko jotakin jopa nielty. Myös edellä mainittuja yllätyksiä saa noukkia suusta, kun ne varoituksista huolimatta jää joskus lattialle tai pöydän kulmalle.

4. VIRPOMISOKSAT

Tämän vuoden oksat on samaa sarjaa kun viime vuoden kisut. Tarvikkeina oli pahvia, silkkipaperia ja kuumaliimaa. Kiitos mummille kun toit meille oksia.

5. PÄÄSIÄISPUPU

Minulla ja pääsiäispupulla on diili. Piirsin palmusunnuntain aamulle aarrekartan, johon oli merkattu yllätysten paikat tuntomerkkeineen. Pupu kävi heittämässä aarteet edeltävänä yönä suunniteltuihin paikkoihin. Toteutin Pihlalle aarrejahdin myös viime vuonna ja se oli ihan menestys! Piilotetut jutut oli tietenkin suklaamunia, joilla herkutellaan nyt  viikonloppuna.

Munien maalaus, mustikka, pääsiäinen

6. MUNIEN MAALAUS

Me on maltettu maalata vain muutama muna, mutta jos tykkää sinisistä sävyistä, kannattaa tutustua mustikalla maalaamiseen. Kotoa saattaa löytyä myös paljon muita aineita, joilla saa pääsiäismunansa väritettyä, kuten esim. kahvi tai vadelma.

7. RAIRUOHO

Tämän vuoden ruohosta tuli harva kuin mikä. Päiväkoti onneksi pelasti kun lapset olivat kasvattaneet kotiin viemisiksi mukilliset tuuheaa ohraa. Meidän harva viljelys on siitä hyvä, että sinne mahtuu käyskentelemään ihan hirveän suuri määrä pikkutipuja.  

8. PUKEUTUMINEN

Pihla tykkää lepakoista ja onkin viime vuodet ollut pääsiäisenä sekä vappuna aina lepakko tai musta kissa. Virpomaan mentiin minä huivipäisenä perinteisenä noitana ja hän tietenkin mustana lepakkona. Elli jäi tänä vuonna kotiin. Kuvittelin hänet jo mielessäni mitä söpoimmäksi pikkunoidaksi huivissa, poskien mustissa täplissä ja essussa, mutta seuraavana vuonna sitten. Muutenkin me tehtiin täsmävirpomiset vain pariin tärkeään paikkaan.

Vesivärit, akvarelli, pääsiäinen, pajunkissat, pääsiäispupu, annan tirpat, vesiväritaide, pastellisävyt

Me vietetään seuraavat yönseudut Espoossa siskoni luona, jossa on tyttöjen pienenpieni serkkutyttö ja kaksi ihan oikeaa kissaa. Minulla kun on vaan se eksoottinen musta lepakkokissa. 

Tipuisat ja kivat pääsiäiset teille! Kuulemisiin!


Read More

Hiihtäjätyyppini on hidas pertsaaja

19 maaliskuuta 2018

Tampere, Finland
Ei kommentteja
Anna-Maria Mäkelä, kuvitus, perinteinen hiihto, latu, sukset, monot, suksi ei luista

Kaksi asiaa, joista en pitänyt lapsena yhtään oli hämähäkit ja hiihtäminen. Kätevästi kesälle ja talvelle molemmille omat inhokit. Araknofobian kanssa minulla on vielä työnsarkaa, mutta hiihtäminen ei harmita enää yhtään.  
Ensimmäinen selkeä muisto suksien päältä liittyy kerhon hiihtokilpailuihin. Olin aika pieni enkä tajunnut yhtään että pitää hiihtää mahdollisimman lujaa maaliin, vaan haaveilin ladun varressa tuijotellen pilviä ja kinoksista törröttäviä korsia. Matka oli pellolle tehty puoliympyrä, ei tosiaankaan mikään pitkä, vaan sellainen alle kouluikäisille suunniteltu nopea lenkki. Takaa tuli muita lapsia jotka ohitteli. Joku huusi latua ja jupisi jotain että miksi tuo tyttö ei liiku. Äidin piti nostaa minut pois tieltä ja tulin viimeisenä maaliin muiden hoputtaessa kovaan ääneen. Kaikki sai palkintolusikat, mutta muistoksi minulle jäi ahdistava olo. Päätin luultavasti sillä hetkellä että olen ihan surkea tässä hommassa. Muuten kyllä pidin kilpailuista ja en jäänyt harmittelemaan häviöitä, mutta jostain syystä vakuutin itselleni että olen huono hiihtäjä ja se on inhottava laji muutenkin. Isän mukaan olin kerran sanonut hiihtolenkillä, etten aio hiihtää enää yhtään ja jos hiihdän, niin auton kyydissä kotiin. Koulussa mieluiten luistelin ja hiihtolenkit vetelehdin tai jäin leikkimään kaverin kanssa ladun varteen. 
Lukiossa päätin antaa hiihdolle mahdollisuuden. Se on kuitenkin hyvä laji peruskunnolle ja maaseudulla talviliikuntalajien harrastusmahdollisuudet oli aika kortilla. Ei myöskään parane väheksyä esimerkin voimaa. Isä on ihan ultimate hiihtohenkilö ja jos jokaisena talvisena päivänä kuulee ylistystä, kuinka hieno hiihtolenkki taaskin oli, niin täytyyhän siinä olla jotain perää. Ymmärsin että hiihtäminen on kivaa silloin kun sen tekee omin ehdoin ja sopivalla vauhdilla. Ainakin minun kohdallani näin on.
Viime viikolla mummolassa hiihdin kerran. Alkuillallan tihenevässä lumisateessa hiihtolenkin taittaminen ystävän kanssa oli aika tunnelmallista. Lumisade kesti yön yli ja aamulla kinokset huiteli yli puolen metrin. Oli tosi nättiä. Pihla kävi pulkkamäessa moneen otteeseen ja Elli sai elämänsä ekan lumipesun, kun laskin sen kanssa liukurilla päin lumikasaa. Tampereella tuntuu vähän keväältä. Tiellä on pieniä puroja ja linnut laulaa aamuisin vallattoman kovaa. 
Read More

Kun vauva tekee hampaita

08 maaliskuuta 2018

Ei kommentteja
Annan tirpat, kuvitus, krokotiilinpoikanen, pyykkimuija

Meidän vauva on väkertänyt tehdä hampaitaan puolivuotiaasta saakka. Ensin nousi alas kaksi terävää ja pientä. Niiden jälkeen alkoi vaikuttaa lupaavasti siltä että lisää on tulossa ja pian. Alkuun hän kuolasi ja pureskeli paljon, mutta viikot kului ja tilanne ei edennyt yhtään. Nyt kymppikuisena yläpuolen ikenet pullistelevat jo todella lupaavasti ja jokainen aamu alkaa meidän vanhempien osalta innokkaalla suuhun kurkistelulla. Syy miksi hampaat kiinnostaa tällä hetkellä paljon, on se että niiden tulo tarkoittaa meille kaikille parempia yöunia. Oikeastaan on väärä hetki valittaa unista just nyt, sillä pari viimeisintä yötä on olleet kerrassaan levollisia ja nukkumisen täyteisiä. Yleisesti ottaen olen valvonut useana yönä vauvan kanssa ja banadolia sekä sellaista jännää ienten kutinan lopettavaa geeliä on kulunut aika paljon. 


Äitiys, syvänmeren kalat, krottikalat, Annan tirpat, kuvitus

Ne yöt kun olen tuuditellut hammasvaivaista pientä pinnasängyssään takaisin uneen, on tullut mietittyä kaikenlaista. Ihmisillä on kuitenkin aika pienet hampaat verrattuna osaan eläimistä. En tiedä miten hammashommat muilla eläinlajeilla ihan oikeasti menee, mutta kuvittelin krokotiiliäidin rauhoittelemassa vauvaansa uneen kaikkina niinä öinä, kun sen yli 60 hammasta puhkeaa. Rankka on homma myös niillä Mariaanien haudassa asuvilla kroteilla, niiden suuri suu on ihan pullollaan piikikkäitä hampaita. Eli mitäs minä tässä oikein valitan, ihan pikku juttuja nämä. 

Haikea juttu tämä hampaiden puhkeaminen. Vauvahymy ikenillä on niin suloinen. 

Annan tirpat, kymmenkuisen vauvan hammashommat

Read More

Annan tirpat

04 maaliskuuta 2018

Tampere, Finland
Ei kommentteja

Olen tiennyt jo parin vuoden ajan että blogin nimi tulee muuttumaan ja tadaa! Tänään se tapahtui. Sanon heipat entiselle ja vaihdan tilalle lyhyemmän, kuvaavamman ja mielestäni  aika hauskan nimen. Tästä lähtien sivuni kulkevat nimellä Annan tirpat ja blogi tulee jatkossa löytymään osoitteesta annantirpat.blogspot.fi. En oikeastaan käytännössä tiedä miten muutos vaikuttaa blogin seurattavuuteen, mutta toivon että kaikki te lukijat löydätte jatkossakin helposti tänne.  
Kaikki kunnia nimen keksimisestä kuuluu pikkusiskolleni Julialle, jolle tuskailin aamulla jo ties monennen kerran etten pidä blogin vaikeaselkoisesta ja synkästä nimestä yhtään. Vastauksena sain hyvän ehdotuksen, jonka otin heti käyttöön. Tirppa tarkoittaa pientä lintua, mutta minun tirppojani ovat tietenkin blogin kuvissa vilahtelevat tyttäreni ja kuvittamani satuhahmot. Muuten aihealueet jatkuvat aika lailla samoina. Kuvaamisen kannalta valoisa kevät ja pidemmät päivät on ihan huippu juttu! 
Sivupalkista löytyy muuten päivitetty portfolioni. Se on vielä viimeistä silausta vaille valmis, mutta sitä voi käydä jo kurkkaamassa. 
Aurinkoista maaliskuuta!
Read More
Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co