10 joulukuuta 2018

Vinkkini rentoon, minimalistiseen ja hulvattomaan jouluun


Pienten lasten kanssa meno on usein vauhdikasta, meillä ainakin. Siitä syystä tykkään miettiä miten hommat voi hoitaa rauhallisesti ja ilman kiireen tuntua. Varsin tavoiteltava olotila nyt paria seuraavaa viikkoa ajatellen, sillä tekemistä tuntuu löytyvän enemmän kuin aikaa riittää. Tavoitetilanne johon pyrin on varmaan jossain joustavan organisoinnin, minimalistisuuden ja hyggeilyn eli rennon kotoilun tietämillä. Kiireettömyys ei ihan täysin toteudu, mutta tykkään miettiä paljon ajanhallintaan liittyviä seikkoja. Kuinka voisin järjestää töideni ajankäytön järkevämmin, suunnitella jo valmiiksi viikon ruokalistan tai hoitaa viikkosiivouksen ripotellen pitkin viikkoa, päästen eroon kokonaisesta siivoukseen pyhitetystä päivästä. Joulukuu on lempikuukauteni. Erityisesti nyt haluan vaalia kiireetöntä tunnelmaa ja olla miettimättä liikaa sitä, mitä kaikkea jouluna kuuluisi tehdä. 

Aivoissani on selvästi varattu ihan oma osionsa joulutunnelmoinnille. Joulu tulee mieleeni kun lusikoin riisipuuroa kaneli- ja sokerikuorrutteella eli lähes joka viikko. Kun sujautan villasukat jalkaan koleana huhtikuun päivänä, saatan alkaa hyräilemään paatoksellisesti "Jo niin joulu joutui jo taas pohjolaan". Tai kun kalastelen ensimmäisiä lumihiutaleita kädelle marraskuussa, haistan nenässäni jouluaaton, joka on sekoitus pakkasta, havunneulasia ja pientä jännitystä. Silloin mieleen tulee juuri se tietty hetki lapsuudesta kun kävellään mummolan ovesta sisään aattona, tietäen että kohta pukki tulee. Joulutunnelmoija sisälläni ei ole pätkääkään kiinnostunut vuodenajoista, se mönkii mieleni sopukoista esiin aina kun aistii mahdollisen pienenkin viittauksen joulufiilistelyyn.

Aamukahvi, eukalyptus, Annan tirpat, joulukuu

Omaan jouluunsa voi valita juuri ne perinteet joista eniten pitää tai luoda uusia. 


Meillä joulukuu tulee sisältämän hyasintin kasvatusta, pipareita ja glögiä, joulutorilla tepastelua ja poniajelun. Joulumusiikkia -välillä villiä, mutta useimmiten rauhallista, jouluaskarteluja silloin kun huvittaa ja ehkä jopa jouluaiheisia leffoja. Meidän joulumme ei sisällä itsetehtyä joulukalenteria. Valmistin sen pari vuotta sitten ja se pitää välivuoden. Ajattelin että se on yksi niistä asioista, jonka voin jättää hyvillä mielin tänä talvena tekemättä, vaikka se onkin yllätyksiä vaille valmis ja hurjan hieno. Ensi vuonna sitten jos huvittaa. Meillä on muutenkin aika vähän joulukoristeita. Pari joulukukkaa, vuosien aikana kertyneet muutamat itse tehdyt koristeet ja jouluvalo riittää hyvin. 

Olen väkertänyt useana jouluna havuista kransseja, nyt sen sijaan huvitti enemmän vesivärittää eukalyptuskranssi. Meille ei myöskään tule joulukuusta. Muovikuusi ei minusta aja samaa asiaa kuin aito ja oikea tuntuu haaskaukselta. Vanhemmiten alan tuntea nähtävästi empatiaa jatkuvasti laajenevaa eläväisten joukkoa kohtaan, tämän vuoden uusimpana tulokkaana kuusia. Jos suomeen tulisi kuusien adoptointipalvelu, harkitsisin heti asiakkuutta. Tähän myös vaikuttaa vahvasti se seikka, että me vietetään aattoilta paikassa jossa on kuusi, muuten se ehkä jossain muodossa olisi meilläkin.

Vesivärit, Anna-Maria Mäkelä, watercolor, Joulukranssi,


Minimalistisen joulun tavoittelu on houkutteleva ajatus, mutta voiko se sopia yksiin lahjojen antamisen perinteen kanssa? 


Lahjapaperien repimisen ääni, lasten iloiset kiljahdukset ja satunnaiset "ei sinun nyt olisi tarvinnut." toteamukset on aattoillan parhaita hetkiä. Lahjojen antaminen ja saaminen on ihanaa. Paketointi ja lahjan suunnittelu on hykerryttävän mukavaa ja tykkään miettiä paljon mikä lahja sopisikaan pairhaiten just sille tietylle tyypille. Varsinkin lapsille lahjapakettien aukoiminen on suuri ja pitkään odotettu ilo. Panostan mielelläni itse tehtyihin ja tarkasti valittuihin paketteihin, joille tiedän olevan oikeasti tarvetta. Myös elämyslahjat ja lahjoitukset on hyviä vaihtoehtoja, jotka sopii turhaa tavaraa välttelevään ajatusmaailmaan. 

Keskustelen Pihlan kanssa usein jonkin ostettavan tuotteen tarpeellisuudesta. Televisiomainokset ja lelukuvastot luo tehokkaasti haaveita ja haluja uusista leluista. "Haluan tuon ja tuon!" kiljahdus kuuluu asiaan kun on kyse lelumainoksista. Ne saavat näyttämaan uuden ostamisen tavoiteltavana, arkipäiväisenä ja hyvin positiivisena asiana. Mielestäni on liian ristiriitaista lähteä kieltämään jyrkästi uuden lelun hankkimista, mielummin pohdiskellaan yhdessä tarvitaanko jotain todella ja onko sille tilaa meillä. Tänään huokailin erään mainoksen ääressä täydellisen wieniläistuolin perään. Pihla tokaisi ostohaaveisiini, "Äiti, kaikkea ei voi saada." Oppi alkaa mennä perille, vaikka vähän se kirpaisee kun ostohaaveet torpataan julmasti. Islannissa on tapana antaa joululahjaksi kirja ja viettää aatto pitkälle yöhön lukien. Kuulostaa juuri sellaiselta lahjalta ja jouluyöltä, jollaisen haluaisin itselleni.

Annan tirpat, joulu, minimalistisuus, rento joulunaika

Minun on muuten helppo tarinoida rauhallisesti soljuvista joulunaluspäivistä. Itse juhlat järjestetään mummolassa, jossa varmasti pitää ihan erilailla kiirettä jouluvalmistelujen suhteen. Kannustan muutenkin muotoilemaan joulun juuri sellaisiin puitteisiin mikä itselle parhaiten sopii. Olkoon se sitten joulu ilman joulua tai ihan ylempalttinen fiilistely.  

Lopuksi muutama hyväksi havaittu vinkki rennompaan jouluun:


  • Jos jo pelkkä sana joulusiivous nostattaa otsalle hikikarpaloita, tavoitteet on luultavasti liian korkealla. Entisaikaan oli tapana pyyhkiä pölyt yläkomeron pimeimmistäkin nurkista, niistä jotka muutenkin avattiin vain joulusiivouksen yhteydesssä ja jynssätä lattiat listoja myöten juhlakuntoon. En keksi mitään syytä moiseen perinpohjaisuuteen. Itse tykkään pitää talvella himmeää valaistusta, ikkunassa joulutähteä ja polttaa kynttilöitä. Pidän siitä että koti on siisti ja tavarat paikoillaan, mutta tulen luultavasti antamaan muutamalle sängynalaiselle villakoiralle joulurauhan. Siivoan välttämättömimmän ja keväällä sitten kunnolla kun pölyn olemassaolon oikeasti näkee. 

  • Viidentoista ruokalajin joulumenu ja letkeä aattotunnelma ei ole kovin realistinen kombinaatio. Tämäkin tapa toimi paremmin silloin aikanaan, kun useampi sukupolvi asui saman katon alla. Ennen myös kodit olivat erilaisia. Tavaraa ja siivottavaa pinta-alaa oli vähemmän, ehkä siivoojia ja joulupitojen mahdollistavia ihmisiä myös enemmän. Toki jos on mahtava leipoja, niin kuin esimerkiksi äitini on, niin kannattaa tehdä paljon itse. Itse keskinkertaiset ruuanlaittotaidot ja innot omaavana suuntaan tarmoni muutamaan suolaiseen lemppariin ja hyvään jälkiruokaan. Minua ei haittaa jos jotain ostetaan valmiina, ei todellakaan. Mielestäni viimeistään tapaninpäivänä noutopizzan tilaaminen on ihan suotavaa toimintaa.

  • Minuun iskee jouluisin askarteluvimma, halu leipoa koristeellisia joulukakkuja ja visioida mielessäni mitä upeimpia piparkakkupalatseja toteutettavaksi. Ennen kuin ryntään kauppaan ostamaan tarvikkeita, tallennan idean Pinterest-kansioon, sillä todennäköisesti olen saanut inspiraation netistä. Mietin muutaman päivän ajan, haluanko todella tehdä sen jutun ja varaan tekemiselle aikaa. Minulla on kolme skenaariota, kuinka käy jos en suunnittele näitä asioita. 1. Ostan tarvikkeet ja kiireessä unohdan tehdä koko jutun. 2. Teen askareen osissa puolen vuoden aikana, koska en ehdi muuten. Intoni laantuu ja saatan projektin väkipakolla valmiiksi. 3. Tämä on yleisin. Teen askareen flow-tilassa valvoen koko yön. Se on toisaalta välillä aivan ihanaa, mutta ei auta yhtään rauhallisen joulufiilksen, oman jaksamisen ja selvä järkisenä pysymisen kanssa. Kivoille jutuille löytyy varmasti tilaa kun malttaa järjestää aikataulunsa hyvin. 

Toivon teille rentoa ja juuri sellaista joulun odotusta, joka tuntuu hyvältä. 


Kuulisin mielelläni myös teidän vinkkejänne rentoon joulukuuhun. Onko jotain perinteitä, jotka erityisesti kuuluu teidän jouluunne? Vai onko jotain perinnettä jonka aiot jättää varmasti välistä?


Terveisin Anna-Maria Mäkelä  

16 marraskuuta 2018

Siskon kanssa pienenä nyt ja ysärillä


Meidän perheen lasten puuhia seuratessa muistuu mieleen touhuilut oman pikkusiskon kanssa. Meidän tytöillä on ikäeroa neljä vuotta. Minä leikin aikoinaan kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta nuoremman Johanna- siskon kanssa. Julia syntyi sitten paljon myöhemmin, yhdentoista vuoden jälkeen. Minulla on siis kokemusta kahdesta aika erilaisesta sisarussuhteesta. Nuorin sisarista oli se jota me isommat jouduttiin hoitamaan, mutta hän on myös ollut aina se ihana ja rakas pikkusisko. Tämän toisen sisaren kanssa me sitten koettiin enemmänkin se perinteinen sisarussuhde iloineen ja nahisteluineen. Nyt aikuisiällä ollaan jo ihan tasapuolisesti siskoksia ja hyviä kavereita keskenämme. 

Minä ja Jossu oltiin toisillemme sekä parhaat kaverit että pahimmat riitapukarit. Isän mukaan meillä oli selvä riitelyn kaava. Pikkusisko tykkäsi ärsyttää minua, jolloin käytin isoimman oikeuttani lyödä ja tukistaa. Sain tietenkin moitteet tuosta alhaisesta toiminnasta, lyöminen ei ole koskaan ookoo, mutta kyllä Jossukin sai torut jos härnäämistä huomattiin. Pihla ei lyö Elliä onneksi mutta saattaa vähän tönäistä, jos pahasti ärsyttää. Johtuu varmaan isommasta ikäerosta tai sitten nämä lapset on fiksumpia mitä me aikoinaan. 
Annan tirpat, perhe, muistoja, kermavaahto, vispilät

Elli oli viime viikolla päiväkodissa päivän ja eilen toisen. Hän totuttelee päiväkotielämään muutamana päivänä kuukaudessa ja kivasti menee. Pihla tunsi ylpeyttä siskostaan joka on jo sentään päikkyläinen. Kaikki kuulivat viskarissa miten Elli on jo niin iso. Ulkoillessaan he tepastelevat käsi kädessä tai jonossa, jossa Elli toistaa isosiskon tekemiset. Pihla opastaa mitä saa tehdä ja suomentaa muille Ellin vauvakieltä. Kotona he leikkivät ravintolaleikkiä ja vauvan hoitamista. He kylpevät mieluiten samaan aikaan ammeessa leikkien ja syövät vieretysten ruokapöydässä. Kumpikin välttelee tottuneesti salaatinlehtiä ja ilveily ruoka suussa tarttuu kielloista huolimatta lapsesta toiseen. 

Erityisesti tänä syksynä siskosten leikit on kehittyneet ja kommunikointi muuttunut vastavuoroisemmaksi. Ellin rooli perheen vauvana muuttuu vähitellen pieneksi lapseksi, joka osaa tehdä rakennelmia duplopalikoista ja leikkiä nukkeleikkejä, joissa joku menee nukkumaan, syö, pomppi ta käy vaikka potalla. Minusta on ihanaa kun lapset kasvaa ja touhuilee yhdessä leikkeihinsä syventyneenä. Oli pitkään vaihe, kun pienempi tepsutteli pitkin asuntoa päämääröttämästi tyhjennellen kaappeja tai yrittäen kiipeillä korkeisiin paikkoihin. Sataan kertaan toistetut kiellot vaarasta ja varoitukset on ehkä alkaneet tepsiä ja ehkä oivallus siitä että leikkiin keskittyminen on loppupeleissä mielenkiintoisempaa kuin aina saman pahviroskalaatikon tyhjentäminen keittiönlattialle. Joka tapauksessa, kiva että lasten yhteinen sävel alkaa löytyä. 

Annan tirpat, medaljonki, sisko, Vesivärit, muisto

Näiden kahden sisarussuhteen perusteella, siskona oleminen on ainakin sitä että:

Toista puolustetaan kiusaajalta jos se on joku muu kuin itse.
Jäätelöpaketti, karkit ja limppari jaetaan millin tarkasti.
On ihan okei harmistua jos toisen esim. piirustusta kehutaan enemmän kuin toisen, sillä eihän taidetta voi sillä lailla vertailla. Pikkusiskoni silmäripsiä kehuttiin aina, ne oli tummat ja pitkät. Minun ihan tavalliset ripset ei herättäneet mielipiteitä ja sehän harmitti. Tasapuolinen huomiointi on tärkeää, vaika sitä ei aina kehuja antava muista.
Kermavaahdon nuoleminen vatkaimen teristä on klassikko, sillä niitä on sopivasti kaksi.
Pienemmän tyytyminen isosiskon vanhoihin vaatteisiin ja jo leikittyihin leluihin.
Isomman tyytyminen siihen että ennen hänen omat lelunsa ovat nyt yhteisiä.
Puetuksi tuleminen samisteluvaatteisiin. Ylimmässä kuvassa ollaan Jossun kanssa pukeuduttu vaaleanpunaisiin prinsessamekkoihin röyhelöillä. Äiti teetätti ne meille ja muistan kuinka kivalta tuntui olla oikea prinsessa. Askarreltiin pahvista meille prinsessakruunut piparkakkureunuksella ja äidille ja isälle kuninkaaliset kruunut sakaroilla. Minusta oli hauska samistella pienenä, uskoakseni myös omista lapsistani. Pidän perinnettä satunnaisesti yllä ja aion jatkaa niin pitkään kun vastaväitteitä ei kuulu.

Annan tirpat, pienet siskot, marraskuu, ulkoilu, halaus

Omat sisarukset on olleet minulle aina rakkaita, jopa niinä hetkinä kun olivat vähän rasittavia. Silti Jossulle tiedoksi, etten ehkä koskaan voi antaa anteeksi sitä Pieni merenneito VHS-kasettia, jonka päälle nauhoitit muumeja ja kirjoitit etikettiin punaisella tussilla "huono video." Toisaalta, siitä tuli hyvä tarina muisteltavaksi, joten ehkä se ei ole niin vakavaa.

Prinsessamekkokuvassa ysärin alusta me istutaan naapurin mummolan sohvalla klassikkotekemisessä. Jetta-koira kärkkyy vierellä valppaasti jomman kumman harhaliikettä herkun toivossa. Alla äiti, isä ja minä rivitaloasunnossa, meidän ekassa kodissa. Taustalla kummallinen taulu, jonka olemusta aina pohdin kun sen näen. Välillä se muistuttaa palaneita oksia, joskus oksennusta, toisinaan vihaisia ajatuksia. Vinossa olevassa kuvassa oltiin Vaasassa. Näin ekaa kertaa meren ja muistan että se oli hauska päivä. Toisen kuvan medaljongissa oli ennen myös minun kasvokuvani pääsiäisen noita-akkana. Teini-iän sensuuri sai minut poistamaan oman kuvani Jossun vierestä, täytyy etsiä siihen jokin uusi kaveriksi.

Minulle tulee aina lämpimän nostalginen olo kun tutkin omia lapsuuden kuvia. Lähes kaikissa joissa olen minä, on myös pikkusisko. Toivon että meidänkin tytöt pitää aina yhtä ja ovat kasvaessaan toistensa tukena. Sellainen tunne minulla on omista siskoistani.

Terveisin Anna-Maria

05 marraskuuta 2018

Unelmien työpaikkaa etsimässä


Päätin kirjoittaa tänne blogin puolelle asiasta, joka on ollut minulle arkipäivää jo useamman kuukauden ajan, nimittäin työnhausta. Työn tekeminen ja sitä kautta itseni toteuttaminen on ollut minulle aina tärkeää. Vanhempainvapaallani tein muutamia graafisen suunnittelun asiakastöitä, voitin kuosikilpailun (josta en muuten ole puhunutkaan vielä täällä), perustin nettikaupan ja hioin taitojani kuvittajana. Yrittäjyys on ollut monta kertaa mielessä, mutta tällä hetkellä koen sopivimmaksi vaihtoehdoksi työllistyä muiden palvelukseen. Kerron teille vähän työhistoriastani ja ajattelin kysäistä, voisitteko kenties olla minulle avuksi.

Anna-Maria Mäkelä



Mihin sitten haluaisin töihin? Mielestäni kysymykseen on monta vastausta. Mielummin pohdin, mitä haluan työni olevan. Olen aikaisemmin tehnyt töitä myyjänä sisustustekstiilien parissa. Tekstiilimuotoilijan koulutukseni antoi hyvät eväät hyödyntää asiantuntijuuttani ja tietämystä alasta myyntityössä. Myyjän työ oli mukavaa. Pidän ihmisistä, tulin hyvin juttuun asiakkaiden kanssa ja työkavereissa oli aina hyviä tyyppejä. Oli palkitsevaa olla toisille avuksi. Erityisen antoisaa oli miettiä yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja ongelmiin ja tehdä somistuksia myymälään. Kangaspakkojen kääntelystä ja uusien kuosien saapumisista on lämpimiä muistoja. Kiitos kangasosaston vuosien, olen todella hyvä käyttämään saksia ja leikkaamaan säntillisen suoraan.

Huomasin pian, ettei työni myyjänä tarjonnut kaipaamaani haastetta ja keinoja toteuttaa itseäni. Vapaa-ajallani piirsin, ompelin, maalasin ja askartelin kaikenlaista. Aloin pohtia, voinko tehdä työtä, jossa voisin hyödyntää enemmän luovaa ja uteliasta luonnettani. Aloitin opinnot työn ohessa Helsinki Design Schoolissa, graafisen suunnittelun linjalla. Vuoden kestävä tutkinto tuntui tilanteeseeni sopivalta. Lukujärjestys sisälsi juuri niitä elementtejä, joissa tunsin olevani hyvä ja halusin kehittyä. Erityisen paljon pidin kuvittamisesta ja typografiasta. Sain uutta intoa ja keinoja opiskella lisää Adoben Illustrator ja Photoshop- ohjelmistoja. Fyysisiä tunteja oli sen verran harvakseltaan, että vuoden aikana innostuin etsimään hyviä kuvankäsittelyohjelmien tutoriaaleja netistä ja opiskelemaan omaehtoisesti uusia tekniikoita. Opintojen aikana tajusin, että oma aktiivisuus ja kiinnostus kehittää itseään omaehtoisesti vaikuttaa paljon alalla menestymiseen. Tutustuin ihan mahtaviin tyyppeihin ja sain monia onnistumisen kokemuksia. Alla olevan kuvan "Nukkuva ilo" -kuvituksellani voitin opiskeluvuonna huivikilpailun yleisönsuosikki äänestyksen. 
Kilpailytyö, Annan tirpat, kuvittaminen
Pian valmistumisen jälkeen aloin odottaa meidän Elliä ja elämä koki muutoksen paikkankunnan vaihtumisen myötä. Nyt vuoden jälkeen Tampere tuntuu jo kotoisalta  kaupungilta, jossa meillä on paljon kavereita ja mukava asua.


Unelmieni duunipaikka voi sisältää ainakin näitä elementtejä: 
  • Graafista suunnittelua ja kuvittamista
  • Brändiajattelua, luovuutta ja ongelmien ratkomista
  • Asiakaslähtöistä työskentelyä ja yhteistyötä hyvien tyyppien kanssa
  • Kirjoittamista, valokuvausta ja tietokonetyöskentelyä
  • Visuaalista markkinointia sekä digi- että printtimediassa

Työntekijänä olen utelias ja kiinnostunut oppimaan uutta. Pidän tiimityöskentelystä, mutta minulle on myös luontaista työskennellä itsenäisesti ja tehdä omia päätöksiä. Viimeisin vuosi omien projektien parissa on opettanut minulle oman työn aikataulutusta. Olen pohtinut paljon, mitkä ovat minulle niitä tehokkaimpia keinoja päästä asettamiiini tavoitteisiin. Työni parhaita hetkiä on, kun olen voinut auttaa toisia omilla taidoillani ja näkemyksilläni. Myös oman kädenjäljen kehittäminen ja oman identiteetin etsiminen taiteen tekijänä on hurjan kiinnostava ja loputon tutkimusmatka. Unelmieni työviikko pitäisi sisällään toimistotyötä, mutta myös mahdollisuuden työskennellä joitakin päiviä viikosta kotona.

Graafinen suunnittelu, työnhaku, kuvittaminen, visuaalinen suunnittelu



Oli jotenkin jännittävää kertoa omasta työhistoriasta teille. Oikeastaan koko teema, työnhaku ja työttömyys on ollut minulle hankalasti käsiteltävä aihe. Varsinkin täällä blogin puolella olen jutustellut yleensä kepeistä aiheista. Työttömyys on opettanut minulle itsetuntemusta. Olen joutunut pettymään ja opettelemaan yrittämään uudestaan ja miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin erilaisissa koulutuksissa myös ihan eri aloilta. Meitä on yhdistänyt sama elämäntilanne ja vertaistuki on tuonut varmuutta siihen, että kyllä se oma juttu vielä löytyy. Olen pohtinut paljon omaa osaamistani, miten haluaisin kehittyä ja mitkä ovat minulle niitä tärkeitä asioita elämässä. Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja perhe. Arvostan sitä, että olen terve ja elämän asenteeni on positiivinen ja nauravainen. Myös työllä, jossa koen onnistumisen tunteita ja voin käyttää asiantuntijuuttani muiden hyväksi, on suuri merkitys minulle.  



Jos tiedät työpaikan, joka kaipaa juuri minun kaltaistani osaajaa, tai jos olet itse työnantaja ja etsit loistotyyppiä, niin otathan yhteyttä! Minulle voi laittaa viestiä osoitteeseen anna_makela@outlook.com. Tarkemmat yhteystiedot löydät myös portfoliostani www.annamariamakela.myportfolio.com



Terveisin Anna-Maria

07 lokakuuta 2018

Herkuttelua korvapuustipäivän jälkimainingeissa


Lupasin Pihlalle että leivotaan korvapuusteja. Päiväkodissa oli niitä torstaina virallisen korvapuustipäivän kunniaksi ja onhan ne kuitenkin pullista parhaimpia. Niiden tekemisessä on monta jännää työvaihetta ja sijaa omalle kädenjäljelle. Leipominen oli lopulta niin uskomattoman kiinnostavaa, että melkein saatiin aikaiseksi riita työvaiheiden jakamisen kanssa. 

Lopulta homma meni suurinpiirtein näin. Minä mittasin aineet ja kerroin työvaiheita. Tehtiin tällä Kodin kuvalehden ohjeella. Pihla kippaili aineksia kulhoon ja sekoitti. Minä jälkisekoittelin suurimmat epätasaisuudet ja vaivasin taikinaa kimmoisaksi. Kohoamisen odottelu oli toisesta leipojasta piinallisen pitkästyttävää, itse taasen pidin vaihetta erinomaisena ja käytin aikani sisustuslehden selailuun. Kauliminen hoitui joten kuten, pääleipurin roolista kinaillen. Pihla hallitsi hienosti täyttämisen ja rullailun minun tarjoillessa tykötarpeita vieressä. Muotoilu hoitui yhteistuumin. Kumpikin sai tehdä omanlaisiaan pullataideteoksia. Pihla voiteli ja raesokeroi, minä paistoin. Leipominen oli tosi hauskaa ja oltiin yhtä mieltä siitä, että tätähän me aletaan tekemään useammin. Ainut ongelma vain on etten tykkää yhtään pullasta, joten niitä ei oikein tule tehtyä. Tähän asti ollaan herkuteltu vohveleilla ja letuilla, mutta totta kai me siirrytään astetta haastavimpiin leivonnaisiin kun nämä onnistui niin hyvin.
Annan tirpat, korvapuustipäivä, taapero
Oatly, kahvi, pispala, korvapuustit

Korvapuusti on minusta hyvää ihan uunituoreena. Söin yhden pienen ja kyllä se tosiaan maistui aika herkulliselta, melkein niin hyvältä että sillä hetkellä olisin voinut sanoa tykkääväni pullasta. Pienempi sisko heräsi päiväuniltaan kanelin tuoksuun ja tytöt ahmi herkkuja maidon kera. Meillä oli nyt iso kasa korvapuusteja vailla syöjää, joten vietiin Ellin kanssa iltapäivästä loput siskolleni ja keitettiin kahvit. 

Tampereen tutuille vaan tiedoksi, että Mäkelän tyttöjen leipomo saattaa tästedes kysellä halukkaita maistajia herkuilleen aina perjantaisin. 

Mukavaa lokakuuta!

terveisin Anna-Maria 

24 syyskuuta 2018

Puolivuotias on utelias vipeltäjä ja maailma on hänestä vau


Puolitoistavuotiaan kanssa ulkoiluun ja yleensä muuhunkin hänen kanssaan liikenteessä oloon liittyy neljä tekijää: yllättävä nopeus, arvaamattomuus, kaiken kattava uteliaisuus ja itsepäinen omatoimisuus. Tai ainakin meidän nuoremmassa tyttäressä nämä seikat on selkeästi havaittavissa. Oltiin eilen Julian (ihanan pikkusiskoni, joka vastikään muutti Tampereelle lähelle meitä asumaan ja se on ihan mahtavaa.) ja tämän pienen neidin kanssa Finlaysonin alueella kävelyllä, toisen puolen perheestä viettäessä iltapäivää Plevnan leffateatterissa. Syksyinen tuuli oli jo viileä, joten heitimme lyhyen lenkin tehdasalueen kujilla ja piipahdettiin kahvilassa. 

Annan Tirpat, pilkkuhousut, päivän asu, lempivaate, Karhu kengät

Elli ei halua tietenkään olla sylissä, koska osaa kävellä jo hyvin. Niin hyvin, etten voi käsittää, miten noin pienillä jaloilla voi edetä yllättävän suuria välimatkoja hyvin lyhyellä aikavälillä. Varsinkin juuri silloin kun katson toisaalle. Kaikki roskista valotauluihin kiehtoo häntä syvästi. Elli oppi muutama päivä sitten sanomaan vau ja nyt kaikki on vaan vau vau vau. Hän haluaisi tunnustella kaikkea ja ihan summittaisten esineiden tutkiminen voi ottaa aikaa, kunnes taas ollaan salamana liikkeellä. Mutta kyllä sen ymmärtää. Maailma on ihmeellinen paikka, varsinkin kun monia asioita näkee ekaa kertaa ja on itsekin niin tuore tyyppi. Ravintolareissut on vaan hieman rasittavia kun nuorimmainen haluaa heti oman annoksen syötyään vipeltää tutustumaan ympäristön ihmeellisyyksiin, muiden ruokarauhasta viisveisaten. Kerrankin on jotain hyötyä tavastani ahmia ruoka turhaan nopeaan, kun ateriat pitkän kaavan mukaan ei tässä seurassa ole yleisiä. Olen muuten tosi vahvasti tuon vau vau -ajattelun kannalla ja aion lisätä tavallisten esineiden ihailemista elämässäni. 

Annan Tirpat, pilkkuhousut, päivän asu, Karhu kengät, Finlayson

Kuvien pilkulliset housut on mun lempparit. Ne on sellaiset hamemaiset ja hulmuavat culottesit, eräs ystäväni sanoisi Huluhuli-housut. Minusta se termi pitäisi virallistaa kattamaan kaikkia tämän tyylisiä Hulihuli-housuja. Ostin ne kesällä Monkista ja olen nähnyt saman tyylisiä useilla muillakin. En ihmettele yhtään kun ovat kerrassaan mukavat. Jos kaverit ja tuttavat kummastelitte tässä kesän aikana, enkö koskaan käytä muita housuja, kun aina ilmaannun paikalle pilkkuhousuissa, niin tiedoksi vain, että kyllä käytin muitakin, mutta vain silloin kun oli pakko.

Annan Tirpat, pilkkuhousut, päivän asu, lempivaate, Karhu kengät
Annan Tirpat, pilkkuhousut, päivän asu, lempivaate, Karhu kengät

Hei kivaa syyskuuta. Ihana tulla kertomaan tänne kuulumisia, koitan tehdä sitä jatkossa useammin.

Terveisin Anna-Maria