Itse kudotun räsymaton tarina

11 lokakuuta 2020

Tampere, Suomi
Ei kommentteja


Narisevat rappuset joista jokaisesta kuuluu omanlaisensa ääni kun niille astuu. Yhdessä ne muodostavat sävelmän eri ajasta. Muistan tai kuvittelen muistavani miltä tuntui olla lapsi ja kavuta jyrkkiä askelmia käsien ja jalkojen avulla kuin kissa. Portaat tekivät jyrkän mutkan oikealle kuudennen askelman kohdalla. Silloin ennen menin istumaan nurkan taakse ylärapuille jos halusin olla rauhassa.


Vaaleankeltaiseksi maalatun sormipaneelin pinta halkeilee. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta ja kaksi pientä ovea ullakkohuoneisiin. Niiden takana, vanhojen patjojen ja sanomalehtien seassa asui ja asuu yhä olento, jota en halua koskaan tavata. En tiedä miltä se näyttää, mutta kuvittelen mielessäni kaksi kiiluvaa silmää, jotka pistää pimeästä esiin. Olen aina pelännyt pimeää, nyt ja silloin. Menen toiseen makuukamareista. Se oli ennen paljon suurempi. Nyt sinne mahtuu kahdet kangaspuut, kirjahylly, kamina ja minä. Valkoisesta tapetista on revennyt soiro. Välistä kurkkii keltaisia kukkia ja pilkkuja. Mieli tekisi kuoria ulommainen pinta pois, mutta en henno eikä tapana muutenkaan ole riipiä toisten seiniä. Tyydyn kuvittelemaan miltä keltainen tapettiseinä näyttä, mielikuvissa se on hienompi kuin oikeasti. Jylhiä vesiputouksia, lehmiä vaanivia lohikäärmeitä ja Kaunistolan maatila korkealla mäen rinteellä. Tapetin alanurkassa Esson risteys ja S-marketti.


Räsymaton kuteita





Olen kesälomalla mummolassa. Mummolan rakennus Kaunistola on ollut pienenä minulle koti ja sitten naapuri. Paikka missä ovet oli aina avoinna. Jos ketään ei ollut kotona, laitettiin luuta oven eteen merkiksi. Kesällä juoksin mummolaan paljain jaloin ja keräsin kimpun kukkia maljakkoon. Mummi käski hakemaan Ville vallaton -jäätelötikun pakastimesta ja se nautittiin tuvan pöydän ääressä. Sama kaava toistuu tänä kesänä sillä eroavaisuudella, että nykyään tuon pesueeni jäätelölle mukanani.
Kudon Mattoa vanhoilla pyöräskangaspuilla. Puiden ominaisuuksiin kuuluu kudottaessa alituinen natina. Penkki nitisee takamuksen alla. Se saattaa vielä romahtaa joku päivä, mutta tykkään elää vaarallisesti. Yhtenä kuteista käytän vanhaa lakanaa. Haalean vaaleanpunaisella pohjalla on persikan ja oranssin värisiä ruusuja. Lakanasta tulee mieleen pimenevä ilta, häilyvästi unen seasta erottuva aikuisten puheensorina ja kumisaappaiden askellus eteisessä. Pappa tuli varmaan navetalta.

Pyöritän toiselle sukkulalle valkoista ontelokudetta. Sitä ostettiin mummon kanssa kun saatiin ensimmäinen kipinä kudontahommiin. Pappa oli ideaa vastaan. Miksi laittaa vanhat puut yläkertaan kun mattoja saa kaupasta. Yritän avata papalle homman ideaa. Ei se päämäärä, vaan se matka. Se ilo että oppii ja oivaltaa, voi kutoa muistoja yhteen, hyödyntää vanhaa ja luoda jotain uutta. En oikeasti osannut pukea ajatuksiani sanoiksi noin ylevästi silloin, mutta jotain sen suuntaista yritin tapailla. Ihan ei papan kanssa tavoitettu yhteisymmärrystä kudontahommissa, mutta mikä tärkeintä, puut saatiin kasaan. Eikä vain yhdet vaan kahdet!


Tätä mattoa kudon kolmella sukkulalla. Väliin sujautan tummanruskeaa puuvillaista kukkakudetta ryhdittämään haaleaa pastellisuutta. Ei mitään hajua kuteen alkuperästä. Aika kuluu, matto pitenee. Lapset tulee välillä seuraksi lekottelemaan lattialle levitetylle patjalle. Annan tytöille tabletin viihdykkeeksi siinä vaiheessa kun kangaspuista aletaan mallailemaan kiipeilytelinettä. Yhtenä iltana saan papalta palautetta että yhdentoista aikaan saisi olla paukuttelemassa jo ihan muualla kun yläkerrassa. Tavan immeiset yrittää nukkua. Nolostuneena laadin mielessäni soveliaammat vierailuajat. Välillä niisivarsia aloillaan pitävä osanen alkaa vinksottaa, hätäisesti sidon sen paikoilleen juuttilangalla. Korjaan myöhemmin kunnolla, mutta nyt ei ehdi. Huomenna pitää olla jo matkalla Tampereelle.


Kesä 2020

”Tuletko kahville” kuuluu alakerrasta. Pari riviä vielä ennen kuin väri vaihtuu, sitten voin mennä. Harmittelen että kuteesta tulee himpun verran liian löysää. Pelkään että puut hajoaa jos paukutan kovempaa tai papan hermot menee kun jytinä kiirii puutalon rakenteita pitkin alakerran makuuhuoneeseen.


”Jännittää millainen siitä tulee. Sitä on jotenkin vaikee kuvitella.” Tuskailen kahvipöydässä. ”Hyvä tulee.” Mummi toteaa ja kaataa kahvia kuppiin. Astiat on eri paria. Ennen minua häiritsi kuppien erilaiset muodot ja yhteen kuulumattomuus, omassa kodissa olen ollut aina tarkka kahvimukien mätsäävyydestä. Nyt en tiedä kummat hellii estetiikantajuani enemmän, kurinalainen rivi Marimekon räsymattomukeja vai nostalginen kokoelma Kermansavea, sitaateilla höystettyjä hassuhkoja kupposia ja vanhoja Arabioita. Mummolan jääkaappi on tummanvihreä ja siinä on Valion lehmämagneetti, mainitsemisen arvoinen yksityiskohta, olenhan tuijottanut magneettia niin monesti elämäni aikana.


Letitetyt hapsut


Vaalena räsymatto

Makuuhuoneen räsymatto
Letitetyt räsymaton hapsut






Kaunistolan eteisessä on kaksi pitkää pirteän väristä räsymattoa. Ne on papan äidin tekemiä, mallin nimi on lemmenpolku. Tasaisen palttinan seassa kulkee niput teräviä harjanteita. Samoilla kangaspuilla kudottuja joilla minä nyt teen vajaa parimetristä mattoani. Yhdessä kohtaa on virhe. Vappu -mummo ei ollut sitä viitsinyt jäädä suremaan vaan jatkanut vain. Se on minusta ihan suotavaa ja kertoo tekijän rennosta ja rempseästä asenteesta, ainakin näin olen ymmärtänyt puheista. Oikeastaan maton vikaan tehty kohta on kauneusvirhe jonka ansiosta siihen liittyy tarina ja opetuskin. On tärkeää että tekee työnsä huolella ja yrittää parhaansa, mutta virheitä ei tarvitse pelätä.


Kuluneita pintoja, kaunista epätäydellisyyttä ja eripari kuppeja. Muistoja joista ei voi sanoa onko ne oikeasti tapahtuneet niin miten mieli on päättänyt ne muistaa. Ihmisiä joiden kanssa minulla on hyvä olla. Tuoksuja ja tunnelmia lapsuuden talosta. Levitän uuden maton makuuhuoneen lattialle ja ihastelen. Miten se onkaan kaunis!


Terveisin Anna-Maria


Read More

Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita lenkkeily tavoitteita

04 syyskuuta 2020

Ei kommentteja
Viime syksynä kerroin asettamastani tavoitteesta juosta puolimaraton eli 21,1 kilometriä. Noh, jätin juoksutapahtuman välistä koronan pelossa, enkä ole saanut aikaiseksi juosta matkaa yksin, joten tavoite ei toteutunut. Mutta en lannistunut, ehei. Saavutukseni lenkkipolulla on olleet pieniä mutta sitäkin merkityksellisempiä. Olen lenkkeillyt enemmän kuin ennen ja oikeastaan aina se on ollut tosi mukavaa.

Aloitin kesällä uudessa työssä. Vaikka ulospäin ainakin omasta mielestäni olen yleensä aika cool ja rauhallinen, alitajuisesti jännitän aika paljon uusia tilanteita. Minulle lenkkeily on hyvä tapa hoitaa jännitystä ja stressiä. En kuuntele lenkillä musiikkia vaan annan ajatusten soljua eteenpäin. Ajattelen että se on minulle vähän kuin meditaatiota, esiin putkahtelee kaikenlaisia harmituksia ja mitä nyt mielen päällä kulloinkin on. Ylämäessä päässä pyörivät mietteet kaikkoaa ja hengästyttää. Kun elimistö joutuu fyysiseen rasitukseen, muut murheet painuu väistämättäkin taka-alalle ainakin siinä hetkessä. Lenkin jälkeen on lähinnä iloinen että tulipahan käytyä ja murheet on karisteltu matkan varrelle. Joten siitäkin syystä lenkkipolut ovat kutsuneet säännöllisen tasaisesti.

Kuinka usein treenaan


Tavoitteeni on käydä juoksemassa 2-3 kertaa viikossa. Usein lauantai tai sunnuntai aamu on houkuttanut porrastreeneihin Pispalaan päin. Aamulenkit on muodostuneet muutenkin lemppareiksi, koen että olen aamupuuron ja kahvin jälkeen reippaimmillani. Juoksen yhden pitkän lenkin, sellaisen reilut kymmenen kilometriä kerran kahteen viikkoon. Loput lenkkeilyt ovat noin tunnin mittaisia. Vauhdin pidän aika matalana ellen erikseen ole päättänyt että nyt juoksen lyhyemmän lenkin korkealla sykkeellä. Teen erilaisia harjoituksia fiiliksen mukaan, jotta kehittyisin monipuolisemmin. Tämä on siis omaa päätelmääni ja ehkä jostakin joskus kuultua, mutta niin olen päättänyt tehdä.  Välillä käyn tekemässä mäkitreenejä, vaikka ne huvittaa aina kaikista vähiten.

Katsoin sport trackerista vähän statistiikkaa ja vaikka ei siltä tunnu, olen nopeampi kuin ennen! Kasvu on pientä sillä en ole vieläkään kovin kilpailuhenkinen edes itseäni kohtaan. Kieltämättä tuntuu mukavalta ajatella että kehityy. Jotta tämä teksti ei menisi ihan vaan hehkutukseksi miten mukavaa on ja mahtavasti menee, niin sanottakoon että lihaskuntotreenit hoidan edelleen vanhaan tapaan. Saatan joskus illalla päättää että jumppaan vähän ja viiden minutin päästä loikoilen lattialla kuin ameba ja katson televisiota. Näön vuoksi heilautan jalkaa jos Pekka tulee kysymään jumppaanko. 


Lenkkeily, juoksutreeni, juokseminen
Minua selvästi motivoi se kesän treenaaminen juoksutapahtumaa varten. Ensi vuonna otan uuden yrityksen, ehkä jopa voisin laatia itselleni ihan aikatavoitteen. Minulla on myös liuta muita hyviä syitä pitää lenkkeily harrastuksenani. Luonnossa on ihana olla, pidän liikkumisen tuomasta hyvästä olosta ja se tekee hyvää fyysiselle ja henkiselle terveydelleni. Joskus lenkkeily ei huvita ja silloin käyn kävelyllä rannalla tai metsässä. Kuuntelen luonnon ääniä tai äänikirjaa. Tällä hetkellä on menossa Maria Pettersonin Historian jännät naiset. Hyvän kirjan kanssa ei malttaisi lopettaa kävelyretkeään, tämän kanssa on juri se ongelma.
Juoksulenkeistä on tullut tapa ja muutaman päivän tauon jälkeen kaipaan ulkoilemista. Luulen että tavan muodostumiseen on vaikuttanut säännöllisyys. Olen päättänyt kaivaa lenkkarit kaapista ja lähteä vaikka ei huvittaisikaan. Kertaakaan lähteminen ei ole ollut huono idea. Toinen syy on se että pidän juoksemisesta. Harrastuksen pitää olla mukavaa ja se pitää kokea itselleen merkitykselliseksi, jotta sen haluaa säilyttää osana päiviään.
Miten aika meneekään niin nopsaan. Piti tulla kertomaan lenkkeilykuulumisia silloin kun nämä kuvat otettiin kesäkuussa, mutta tässä olen neljä kuukautta myöhemmin. Viime kesä aina tänne syksyyn asti on ollut ihanaa aikaa ulkoilla. Eipä ole toisaalta koronan vuoksi ollut paljon vaihtoehtoja minne muuallekaan mennä. Ainakin se on ollut positiivista että lähialueen luontoa arvostaa entistäkin enemmän kun se on tullut paremmin tutuksi. 
Tämän kesän jännittävin lenkkireissu oli pari viikkoa sitten kun lähdin matkaan kauniilla poutasäällä ja päädyin keskelle ukkosrintamaa kaatosateeseen. Se oli pelottavaa ja vähän uhkarohkeaa, sillä olin juuri päässyt kipuamaan korkean harjun päälle, mutta samalla myös aikamoinen elämys. Tulin kotiin täysin märkänä ja Elli kysyi olinko saanut ukkosesta piston.
Terveisin Anna-Maria
Read More

Kesäkuun parhaat

07 heinäkuuta 2020

Tampere, Suomi
Ei kommentteja

Vesipisarat tekee vanojaan ikkunaa vasten ja puiden oksat huojuu satunnaisten tuulenpuuskien voimasta. Tulevalle viikolle on luvattu koleaa ja pilvistä säätä. Pidän sadekeleistä, tekeehän sateet hyvää luonnolle ja pieni tihkusade on mukavampi ulkoilusää kuin paahtava helle. Sellainen paahde mikä meillä oli juhannuksen alla ja sen vahva kontrasti tämän hetkiseen säähän saa miettimään, oliko se edes totta. Miten pystyikään olemaan niin kuuma että uikkarilla tarkeni ja keskipäivällä oli pakko hakeutua varjoon lepämään kun kaikki liikkuminen sai hikoilemaan.  Kuitenkin nuo keskikesän päivät olivat minusta erityisen mukavia ja haluan niistä nyt kirjoittaa. Minun kesäkuuni parhaita hetkiä olivat: 

Kukkaseppele, diy, itsetehtyItsetehty, kukkaseppele, ruusuJulia tirkkonen, valokuvaus, juhannusruusu















  • Juhannus mummolassa Keiteleellä siskojen ja lähisuvun kesken. (Nämä kaikki listaamani asiat ja tapahtumat sijoittuvat mummolan lähipiiriin, sillä vietimme siellä puolet kesäkuusta, juuri sen lämpimimmän puoliskon juhannuksen tienoilla.) Nyt kun koronan vaara ei ole niin suuri, uskalletiin käydä moikkaamassa Lea-mummia ja naapurin Kaunistolan mummi ja pappa. Poikkeuksellinen kevät on ollut meille kaikille omalla tavallaan raskas. On jouduttu eristäytymään ja jännitetty minne suuntaan suomea tartunnat ylettyvät. Pohjois-Savossa ei koronaa onneksi näkynyt, mutta riskiryhmät eristettiin ja poikkeusolot tekivät mielen levottomaksi itse kullakin. Nyt kuitenkin nähtiin ihan livenä ja se oli ihanaa. Tulen vielä käymään loppukuusta tyttöjen kanssa, kahvitellaan sitten taas!

  • Herkut. Pihlan nimppareita juhlitiin paistamalla muurinpohjalettuja pihalla. Mummolan pihamaalla nautitut kahvit maistuu aina erityisen hyviltä, santsasin kolmesti. Ennen vanhaan ysärillä heinäkuun kahdes oli minun toisen nimeni Marian ja siskojeni nimipäivä. Silloin katettiin samaan tapaan kakkukahvit pihamaalle ja mummi paistoi letut. Lisäksi äiti leipoi kolmeen otteeseen raparperipiirakkaa ihan vain koska se oli mahdollista. Grilliruoka ja uudet perunat kuului olennaisena osana juhannusruokailuun. Kiitos Poutun Muu -tuotteiden, pääsi kasvissyöjäkin nauttimaan grillimakkarasta. 

  • Uitiin joka päivä, paitsi että minä olin arka ja uin vain kerran. Keskityin heittelemään rannalta keppiä Huukolle, kaksitoistavuotiaalle cockerspanielille, porukan vesipedolle. Se kävi heittämässä uimalenkkiä vähän kauempana muista ulapalla ja jäi sitten kiertelemään uimareiden, varsinkin lasten lähistölle. Meillä on yksi vakkari uimaranta, jossa on matalaa pitkälle ja jonne koiran saa ottaa mukaan uimaan. Ja käytiinhän me (muut kuin minä siis) kerran uimassa mummolan mökillä. Syötiin sielläkin muurinpohjalettuja. Mummi oli solminut tytöille pienet saunavastat. Jos pitäisi määritellä yksi kesän lempparituoksuista, niin se on saunavastan tuoksu kun saunotaan. Ja vihtomisesta lähtevä ääni on myös hyvä. Oikein tunnelmallinen mökkeilyääni. 

  • Luonto oli runsaan vihreä ja kukkaisa. Pörriäiset ja ötökät askarruttivat Elliä niin että kysymyksistä ei meinannut tulla loppua. "Missä mehiläinen nukkuu? Minne muurahainen menee? Voiko perhosta silittää?" Aloinkin miettiä, että miksi ihmeessä asun kaupungissa kun sielultani olen enemmän maaseudun tyttö. Kyllä minä vielä joskus unelmani pienestä kasvimaasta ja kukkapenkistä toteutan.

  • Pelattiin mölkkyä. Osa kilpailuhenkisimmistä piti sääntöjä tyhminä, sillä meillä on tapana antaa uusi mahdollisuus, jos heitto on älyttömän surkea. Tai jos meinaa harmittaa liikaa niin sittenkin voi uusia. Silleen me kuitenkiin pelattiin. Tikanheitto oli muuten viihdyttävää, mutta olin siinä luokattoman huono ja heitin oudossa asennossa. En saanut yhdistettyä käden liikettä siihen suuntaan missä näin tikkataulun, tikat hakeutuivat ladon seinään tikkataulun ympärille. Muiden mielestä minun tikanheittotyylistäni löytyi se viihdyttävyys. 

  • Solmin tytöille voikukkaseppeleet. Ne nahistuivat aika pian, mutta muistinpas miten varret punotaan yhteen. Keräsin juhannuspäivän kahvipöytään kimpun äidin juhannusruusupensaasta. Illalla aloin katsella kimppua siihen malliin, että siitähän saisi aika kivan kukkaseppeleen. Kuvien mukaiseen rentoon kukkaseppeleeseen ei tarvita muuta kuin rautalankaa vanteeksi sekä lankaa tai ohutta rautalankaa, jolla kieputella oksat vanteen ympärille. Jos teet ruusuista, suosittelen hanskoja käteen. Itse en malttanut ja sain pistoksen.


Anna-Maria Mäkelä, vintagemekko, seppele

Juhannusruusu, seppele, ohje

Mekko on mummin vanha, suloinen vintage aarre. Kokolapussa lukee Made in Turku. Jos kesäkuu oli jotenkin erityisen kiva, pitää tämä viileä heinäkuu myös sisällään mielenkiintoista tekemistä. Olen tämän kesän Oriveden taitokeskuksessa töissä. Auvisen talo kaakeliuuneineen ja lautalattioineen on kaunis miljöö Taitokeskuksen puodille. Kangaspuiden tasainen pauke sopii hyvin taustamusiikiksi ja tuo mieleen ne ajat kun kudottiin mummolan vintillä räsymattoja vanhoista lakanoista. Muutan hieman suunnitelmaa. Ehkä tarvitsen kasvimaan lisäksi tilaa myös kangaspuille.

Kiitos kauniista kuvista Julia. Julian valokuvausportfolio löytyy osoitteessa juliatirkkonen.myportfolio.com

Terveisin Anna-Maria 
Read More

Makramee seinävaate pitkillä hapsuilla

29 toukokuuta 2020

Tampere, Suomi
Ei kommentteja
Valoisat toukokuun illat on kiva viettää, kuinkas muutenkaan kuin harjoitellen erilaisia solmuja! Olen pitkään haaveillut meidän makuuhuoneen seinälle itse tehtyä makrameeta ja nyt kun aika salli, päätin ryhtyä hommiin. Suosin meidän makkarin sisustuksessa valkoisia sävyjä. Vaaleat pellavalakanat on ihanan raikkaat ja muutenkin tykkään siitä miten viherkasvit pääsee oikeuksiinsa kun muuten on aika eleetöntä. Vuokra-asuntoa ei viitsi tapetoida, mutta saattaapa olla että jos saisin valita, voisi seinille valikoitua aika värikäs tapetti. Pastellisävyinen, runsas ja kukikas. Nyt kuitenkin mennään vaaleilla väreillä, niihin en kyllästy varmaan ikinä.

Tässä makrameessa lankana on valkoinen Lankavan Chunkymop. Chunkymop on kierrätyspuuvillasta valmistettua moppilankaa. Suosin löysäkierteisiä lankoja jotka voi hapsuttaa kauniisti.
Lankava Chunkymop makrameelanka
Makrame ohje seinävaate

Tähän makrameetyöhön käytin ohjeena YouTubesta löytyvää Sasha MACRAMESSAGE tutoriaalia. Lankaa kului noin puolitoista kerää, yhdessä kerässä on 700g lankaa. Leikkasin omaan työhöni ohjetta pidempiä lankoja, sillä halusin hapsutuksen jatkumaan alemmas. Tutoriaalin lopussa työhön kiinnitettävät tupsut jätin kokonaan pois. 

Jos mietit, ryhtyäkö tekemään ensimmisenä makrameetyönä tämän tyyppistä aika isoa solmeiluhommaa, niin ainakin tämä ohje oli minusta hyvin selkeä. En ole tehyt vielä kovin paljoa makrameita, mutta muuten kaikenlaisia käsitöitä harrastaneena tämän tekeminen kävi ilman suuria ongelmia. Muutaman kerran meinasi solmut eksyä väärään paikkaan, mutta onneksi huomasin virheet äkkiä. Videotutoriaalissa nuo ruudut oli tasasivuisempia, omassani ne vähän venyy. En alkanut kuitenkaan purkaa, sillä minusta ne on noin kauniit ja antaa työlle ripauksen boheemia ilmettä. Eniten aikaa meni lankakierteiden avaamiseen hapsuiksi. Tämä malli olisi ihana myös Sofia Knotterin langoista tehtynä, Knotterin langat on löysemmällä kierteellä ja helpompi avata. 
Hapsuttuva valkoinen makrameelanka
Boho makuuhuoneen sisustus

Jäin vähän koukkuun tähän solmeiluun. Mietin tänään että aika ihanaa kun itse tekemällä saa juuri sellaisia sisustusjuttuja kun tykkää. Seuraavana tarve on parille amppelille. Lankavalla on muuten sivuillaan inspiroivia ilmaisohjeita, suosittelen tutustumaan jos esimerkiksi sisustaminen itse tehdyillä tekstiileillä kiinnostaa. Haluaisin tehdä ainakin virkatun maton, solmeillun verkkokassin ja makramee -tyynynpäällisen. Minusta uusista käsityöprojekteista haaveilu on kiva vaihe, eikä kaikkia ideoita välttämättä tarvitse toteuttaa. Kaikelle on oma aikansa.

Tänään lapset jää kesälomalle. Ostin pakkaseen jäätelöä, vähän houkuttaa leipoa masikkapiirakka siihen kaveriksi. Palaan blogiin makrameeideni kanssa vielä toistekin, ainakin juttua niistä amppeleista on luvassa!



Terveisin Anna-Maria
Read More

Kirsikankukkia ja kevätkuulumisia

20 toukokuuta 2020

Tampere, Suomi
Ei kommentteja
Toukokuun puoliväli on aika ihanaa aikaa. Valo tulvii verhojen lomasta jo kuuden aikaan aamulla ja saa miettimään, joko olisi aika hankkia pimennysverhot. Sitten muistan kaivaa silmälaput yöpöydän laatikosta ja verhojen osto lykkääntyy taas vuodella. Ostan parvekkeelle orvokkeja, jotka paahtuu viimeistään heinäkuun helteisiin. Siinä vaiheessa kesää kun mielessä on vaan uimaranta, piknikit ja jäätelötötteröt. Ja tuo kesän odottaminen, auringon lämmön tuntu ihoa vasten ja luonnon vehreyden kuvittelu ehkä onkin nyt parasta.  


Kuulumisia, kevät, toukokuu


Tämä kevät on tuntunut pysähtyneeltä. Se ei ole ollut omaehtoista rauhoittumista ja elämän supistumista pieniin ympyröihin, vaan tilanteen pakosta johtuvaa ja siksi ulkopuolelta saneltuna jonkin verran ahdistavaa. Maaliskuussa minulta loppui työt, Pekka siirtyi kotikonttoriin ja lapset jäi siinä samassa kotihoitoon. Yhteistä aikaa riitti ja sehän on tietysti myös mukava asia. Minulle tuli näistä nopeista muutoksista kummallinen olo. Painostava, alakuloinen ja lamaantunut. Sellainen olo, mikä minulle on keväisin aika tyypillinen muutenkin, mutta nyt erityisen vahvana. En varsinaisesti ole potenut koskaan mitään kevätväsymystä, mutta pieni melankolisuus valtaa mielen varsinkin alkukeväästä. 

Rajoitukset liikkumiseen, huoli säännöllisistä tuloista ja tärkeiden ihmisten näkeminen vain puhelimen ja videoyhteyden välityksellä harmitti. En oikein jaksanut innostua mistään ylimääräisestä. Olen lenkkeillyt ja lukenut kirjoja. Seurannut korona-aiheista uutisointia välillä turhan tarkasti ja saanut itseni kiinni tulevaisuuden murehtimisesta. Olen vieläkin vähän siinä käpertyneessä moodissa, joka on minulle hieman epätyypillinen, mutta en enää niin paljoa. Haluan ajatella tästä tilanteesta silleen kivasti, että olin hetken koteloituneena ja nyt kesän kynnyksellä minusta kehkeytyy taas perhonen! Sitä ennen olin hetken kai toukka, se vaihe ajoittunee siihen Joulun pyhien tienoille.

Anna-Maria Mäkelä, collegepaita, Annan tirpat
Viime perjantaina menin pitkästä aikaa bussilla keskustaan. Lapset oli hoidossa ja tiesin heidän olevan innoissaan kavereiden näkemisestä. Minulle tuli tosi huoleton ja kevyt olo. Aamun räntäsade oli vaihtunut keväiseen auringonpaisteeseen ja näin  Juliaa Frenckellinaukiolla. Otettiin siellä nämä kuvat kirsikankukkien lomassa. Minulla on tapana reagoida muutoksiin usein päänsäryllä. Nytkin tämä nopea olotilan vaihtuminen alakuloisuudesta vapaudentunteeseen, vaikka kuinka kiva olikin, laukaisi loppupäiväksi jomottavan säryn. Pohdin mistä se johtuu ja luulen keksineeni ainakin yhden syyn.  Nuorena sain samanlaista päänsärkyä soittaessani keskittyneesti pianoa. Purin silloin hapaitani yhteen. Nyt huomaan jännän paikan tullen tekeväni sitä taas. Ehkä nyt kun tiedostan tämän, muistan seuraavan jännän paikan tullen ottaa rennomin.

Jos jotain positiivista haluan etsiä tästä keväästä niin poikkeuksellinen tilanne on opettanut minua elämään enemmän tässä hetkessä. On mielekkäämpää elää päivä kerrallaan kuin murehtia tulevaisuutta ja poikkeusoloja jotka ei heti ole loppumassa. Ahdistavaa ajatella että rajoitukset voi palata takaisin syksyllä ja siitäkin syystä ajattelen mielummin tulevaisuutta lyhyellä aikavälillä. Toisaalta tulevaisuuteen varautuminen taloudellisesti on kiinnostanut epävakaan tilanteen alla erityisen paljon. Podcast suositukseni onkin tällä kertaa  Julia Thurèn: Melkein kaikki rahasta 


Olen tosi onnekas, sillä olen saaut pitää koko tämän kevään ajan ne parhaat asiat lähellä. Minulla on ihana perhe. Kaverit ja sukulaiset puhelinyhteyden päässä ja mielessä usein. Luonto jonne pääsee aina kun huvittaa, järvenranta ja metsä on ihan kävelymatkan päässä. Eikä muuten olla oltu edes kipeinä kertaakaan, flunssatkin on vältetty. Kahvihetket on olleet turhan leppoisia, sillä niitä mahtuu nykyään päivään liian monta.


Anna-Maria Mäkelä, blogi
Julia Tirkkonen, valokuvaaja
Collegepaita, ompelu, kaneliAnnan tirpat, kirsikankukat, Tampere

Kuvissa päälläni oleva ruskea collegepaita on itse tehty. Kangas on Nappinjan harjattu joustocollege värissä kaneli. Kankaan harjattu pinta on superpehmoista ihoa vasten ja materiaali laadukasta. Tämä paita on ollut minulla ahkerassa käytössä pari kuukautta enkä huomaa mitään kulumaa. Kaava on Jujunan miesten collegepaita hieman kavennettuna. Kunhan ompeluinto taas palaa, tästä kankaasta olisi ihana tehdä collegehousut.

Eli lopputulemana sanottakoon, että Koronan takia erilainen kevät on ollut tietysti aika ikävä, mutta siihen on mahtunut myös paljon hyvää. Me ollaan oltu lasten kanssa positiivisin mielin ja tehty kaikkea sellaista mitä yhdessä on ollut mahdollista puuhata. Seuraavaksi lähden kastelemaan orvokit, tänä kesänä en aio niitä unohtaa.

Kuvat: Julia Tirkkonen


Aurinkoista toukokuuta!


Terveisin Anna-Maria

Read More
Copyright © Anna-Maria Mäkelä. Blog Design by SkyandStars.co