Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita lenkkeilytavoitteita

04 syyskuuta 2020

Ei kommentteja
Viime syksynä kerroin asettamastani tavoitteesta juosta puolimaraton eli 21,1 kilometriä. Noh, jätin juoksutapahtuman välistä koronan pelossa, enkä ole saanut aikaiseksi juosta matkaa yksin, joten tavoite ei toteutunut. Mutta en lannistunut, ehei. Saavutukseni lenkkipolulla on olleet pieniä mutta sitäkin merkityksellisempiä. Olen lenkkeillyt enemmän kuin ennen ja oikeastaan aina se on ollut tosi mukavaa.

Aloitin kesällä uudessa työssä. Vaikka ulospäin ainakin omasta mielestäni olen yleensä aika cool ja rauhallinen, alitajuisesti jännitän aika paljon uusia tilanteita. Minulle lenkkeily on hyvä tapa hoitaa jännitystä ja stressiä. En kuuntele lenkillä musiikkia vaan annan ajatusten soljua eteenpäin. Ajattelen että se on minulle vähän kuin meditaatiota, esiin putkahtelee kaikenlaisia harmituksia ja mitä nyt mielen päällä kulloinkin on. Ylämäessä päässä pyörivät mietteet kaikkoaa ja hengästyttää. Kun elimistö joutuu fyysiseen rasitukseen, muut murheet painuu väistämättäkin taka-alalle ainakin siinä hetkessä. Lenkin jälkeen on lähinnä iloinen että tulipahan käytyä ja murheet on karisteltu matkan varrelle. Joten siitäkin syystä lenkkipolut ovat kutsuneet säännöllisen tasaisesti.

Kuinka usein treenaan


Tavoitteeni on käydä juoksemassa 2-3 kertaa viikossa. Usein lauantai tai sunnuntai aamu on houkuttanut porrastreeneihin Pispalaan päin. Aamulenkit on muodostuneet muutenkin lemppareiksi, koen että olen aamupuuron ja kahvin jälkeen reippaimmillani. Juoksen yhden pitkän lenkin, sellaisen reilut kymmenen kilometriä kerran kahteen viikkoon. Loput lenkkeilyt ovat noin tunnin mittaisia. Vauhdin pidän aika matalana ellen erikseen ole päättänyt että nyt juoksen lyhyemmän lenkin korkealla sykkeellä. Teen erilaisia harjoituksia fiiliksen mukaan, jotta kehittyisin monipuolisemmin. Tämä on siis omaa päätelmääni ja ehkä jostakin joskus kuultua, mutta niin olen päättänyt tehdä.  Välillä käyn tekemässä mäkitreenejä, vaikka ne huvittaa aina kaikista vähiten.

Katsoin sport trackerista vähän statistiikkaa ja vaikka ei siltä tunnu, olen nopeampi kuin ennen! Kasvu on pientä sillä en ole vieläkään kovin kilpailuhenkinen edes itseäni kohtaan. Kieltämättä tuntuu mukavalta ajatella että kehityy. Jotta tämä teksti ei menisi ihan vaan hehkutukseksi miten mukavaa on ja mahtavasti menee, niin sanottakoon että lihaskuntotreenit hoidan edelleen vanhaan tapaan. Saatan joskus illalla päättää että jumppaan vähän ja viiden minutin päästä loikoilen lattialla kuin ameba ja katson televisiota. Näön vuoksi heilautan jalkaa jos Pekka tulee kysymään jumppaanko. 


Lenkkeily, juoksutreeni, juokseminen
Minua selvästi motivoi se kesän treenaaminen juoksutapahtumaa varten. Ensi vuonna otan uuden yrityksen, ehkä jopa voisin laatia itselleni ihan aikatavoitteen. Minulla on myös liuta muita hyviä syitä pitää lenkkeily harrastuksenani. Luonnossa on ihana olla, pidän liikkumisen tuomasta hyvästä olosta ja se tekee hyvää fyysiselle ja henkiselle terveydelleni. Joskus lenkkeily ei huvita ja silloin käyn kävelyllä rannalla tai metsässä. Kuuntelen luonnon ääniä tai äänikirjaa. Tällä hetkellä on menossa Maria Pettersonin Historian jännät naiset. Hyvän kirjan kanssa ei malttaisi lopettaa kävelyretkeään, tämän kanssa on juri se ongelma.
Juoksulenkeistä on tullut tapa ja muutaman päivän tauon jälkeen kaipaan ulkoilemista. Luulen että tavan muodostumiseen on vaikuttanut säännöllisyys. Olen päättänyt kaivaa lenkkarit kaapista ja lähteä vaikka ei huvittaisikaan. Kertaakaan lähteminen ei ole ollut huono idea. Toinen syy on se että pidän juoksemisesta. Harrastuksen pitää olla mukavaa ja se pitää kokea itselleen merkitykselliseksi, jotta sen haluaa säilyttää osana päiviään.
Miten aika meneekään niin nopsaan. Piti tulla kertomaan lenkkeilykuulumisia silloin kun nämä kuvat otettiin kesäkuussa, mutta tässä olen neljä kuukautta myöhemmin. Viime kesä aina tänne syksyyn asti on ollut ihanaa aikaa ulkoilla. Eipä ole toisaalta koronan vuoksi ollut paljon vaihtoehtoja minne muuallekaan mennä. Ainakin se on ollut positiivista että lähialueen luontoa arvostaa entistäkin enemmän kun se on tullut paremmin tutuksi. 
Tämän kesän jännittävin lenkkireissu oli pari viikkoa sitten kun lähdin matkaan kauniilla poutasäällä ja päädyin keskelle ukkosrintamaa kaatosateeseen. Se oli pelottavaa ja vähän uhkarohkeaa, sillä olin juuri päässyt kipuamaan korkean harjun päälle, mutta samalla myös aikamoinen elämys. Tulin kotiin täysin märkänä ja Elli kysyi olinko saanut ukkosesta piston.
Terveisin Anna-Maria
Read More
Copyright © Anna-Maria Mäkelä. Blog Design by SkyandStars.co