Piparkakkutalon monivaiheinen rakennusprojekti tuli päätökseensä tänään, kun pursotin pihaan viimeiset luminietokset ja assistentti paineli päälle tarpeellisen määrän eli todella paljon kulta- ja sokerihelmiä. Me tehtiin tätä taloa koko viikko. Itsenäisyyspäivä huilattiin, mutta muuten etenimme sen kanssa joka iltapäivä aina vähän.
Äiti tai iskä saa nyt korjata jos muistikuvani on ihan väärät, mutta lapsena piparkakkutalon teko oli tosi hauskaa! Me tehtiin sitä porukalla ja äiti teki aina taikinan itse. Siksi tunnenkin kaupan pakastealtaalla piston sydämessäni, kun nappaan valmiin paketin mukaani. En koskaan koko aikuisikänäni ole leiponut piparitaikinaa. En ole myöskään yhtään kiinnostunut taikinajutuista, siinä sujahdan aina aidan matalimmalta kohdalta. Mutta meidän äiti on ihana. Hän tekee aina taikinat itse.
Meillä oli ennen vanhaan hirveän iso kasa muotteja, joista yhtä laihaa silinteripäistä hahmoa mietittiin joka vuosi että mitä kummaa tämä oikein esittää. Sitten eräs joulu taas piparitaikinakulhon kupeessa ja hiippalakit päässä sitä pohdittiin ja joku keksi pullistaa sitä silinteriukkoa. Se paljastuikin oikeasti porsaaksi. Voi mikä muisto! Kun piparkakkutalo oltiin saatu koottua ja koristeltua, se laitettiin olkkarin kirjahyllyyn. Pienen joululiinan päälle, joulupukikisi naamioituneiden koristekynttilöiden viereen. Sitä ei saanut syödä ennen jouluaattoa, vaikka kuitenkin joku salaa nakersi juuri siitä nurkasta jossa on eniten pikeeriä. Jonakin vuonna oltiin niin vaikuttuneita talon ulkonäöstä, ettei raskittu syödä sitä aattona, eikä vielä Uutena vuotenakaan. Helmikuussa se oli jo ihan pölyinen ja se piti heittää pois.
Myös vuoden 2017 taloa on jo nakerrettu. Sen tekeminen ei välttämättä ollut niin hauskaa kuin muistojen kultaamalla 90-luvulla, varsinkin kun olin itse vastuussa kaikesta. Jännitin yhtä aikaa liimana toimivan kuuman sokerin tippumista näpeille ja sitä, ehtiikö Elli siinä välissä eteiseen imeskelemään likaista vauvanvaunun rengasta. Hän ehkä vaistoaa että eteinen ja varsinkin ne renkaat on todella kiellettyjä ja siksi ne ovat suunnattoman kiehtovia. Talo on myös tosi hieno, mutta me pyritään syömään sitä jo ennen joulua. Annetaan olla vaan vielä hetki rauhassa.
Pihlalla on päässään ompelemani rusettipanta. Ohje on Jujunan muhkea headwrap. Neidin hiukset ei vaan mene enää nutturalle, sillä hän sai tänään kampaajalla kauan toivomansa lyhyen polkkatukan. Tuli kyllä tosi skarpit ja söpöt kutrit.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti