Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita lenkkeilytavoitteita

Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita lenkkeilytavoitteita

04 syyskuuta 2020

Ei kommentteja

Viime syksynä kerroin asettamastani tavoitteesta juosta puolimaraton eli 21,1 kilometriä. Noh, jätin juoksutapahtuman välistä koronan pelossa, enkä ole saanut aikaiseksi juosta matkaa yksin, joten tavoite ei toteutunut. Mutta en lannistunut, ehei. Saavutukseni lenkkipolulla on olleet pieniä mutta sitäkin merkityksellisempiä. Olen lenkkeillyt enemmän kuin ennen ja oikeastaan aina se on ollut tosi mukavaa.

Aloitin kesällä uudessa työssä. Vaikka ulospäin ainakin omasta mielestäni olen yleensä aika cool ja rauhallinen, alitajuisesti jännitän aika paljon uusia tilanteita. Minulle lenkkeily on hyvä tapa hoitaa jännitystä ja stressiä. En kuuntele lenkillä musiikkia vaan annan ajatusten soljua eteenpäin. Ajattelen että se on minulle vähän kuin meditaatiota, esiin putkahtelee kaikenlaisia harmituksia ja mitä nyt mielen päällä kulloinkin on. Ylämäessä päässä pyörivät mietteet kaikkoaa ja hengästyttää. Kun elimistö joutuu fyysiseen rasitukseen, muut murheet painuu väistämättäkin taka-alalle ainakin siinä hetkessä. Lenkin jälkeen on lähinnä iloinen että tulipahan käytyä ja murheet on karisteltu matkan varrelle. Joten siitäkin syystä lenkkipolut ovat kutsuneet säännöllisen tasaisesti.

Kuinka usein treenaan

Tavoitteeni on käydä juoksemassa 2-3 kertaa viikossa. Usein lauantai tai sunnuntai aamu on houkuttanut porrastreeneihin Pispalaan päin. Aamulenkit on muodostuneet muutenkin lemppareiksi, koen että olen aamupuuron ja kahvin jälkeen reippaimmillani. Juoksen yhden pitkän lenkin, sellaisen reilut kymmenen kilometriä kerran kahteen viikkoon. Loput lenkkeilyt ovat noin tunnin mittaisia. Vauhdin pidän aika matalana ellen erikseen ole päättänyt että nyt juoksen lyhyemmän lenkin korkealla sykkeellä. Teen erilaisia harjoituksia fiiliksen mukaan, jotta kehittyisin monipuolisemmin. Tämä on siis omaa päätelmääni ja ehkä jostakin joskus kuultua, mutta niin olen päättänyt tehdä.  Välillä käyn tekemässä mäkitreenejä, vaikka ne huvittaa aina kaikista vähiten.

Katsoin sport trackerista vähän statistiikkaa ja vaikka ei siltä tunnu, olen nopeampi kuin ennen! Kasvu on pientä sillä en ole vieläkään kovin kilpailuhenkinen edes itseäni kohtaan. Kieltämättä tuntuu mukavalta ajatella että kehityy. Jotta tämä teksti ei menisi ihan vaan hehkutukseksi miten mukavaa on ja mahtavasti menee, niin sanottakoon että lihaskuntotreenit hoidan edelleen vanhaan tapaan. Saatan joskus illalla päättää että jumppaan vähän ja viiden minutin päästä loikoilen lattialla kuin ameba ja katson televisiota. Näön vuoksi heilautan jalkaa jos Pekka tulee kysymään jumppaanko. 

Minua selvästi motivoi se kesän treenaaminen juoksutapahtumaa varten. Ensi vuonna otan uuden yrityksen, ehkä jopa voisin laatia itselleni ihan aikatavoitteen. Minulla on myös liuta muita hyviä syitä pitää lenkkeily harrastuksenani. Luonnossa on ihana olla, pidän liikkumisen tuomasta hyvästä olosta ja se tekee hyvää fyysiselle ja henkiselle terveydelleni. Joskus lenkkeily ei huvita ja silloin käyn kävelyllä rannalla tai metsässä. Kuuntelen luonnon ääniä tai äänikirjaa. Tällä hetkellä on menossa Maria Pettersonin Historian jännät naiset. Hyvän kirjan kanssa ei malttaisi lopettaa kävelyretkeään, tämän kanssa on juri se ongelma.

Juoksulenkeistä on tullut tapa ja muutaman päivän tauon jälkeen kaipaan ulkoilemista. Luulen että tavan muodostumiseen on vaikuttanut säännöllisyys. Olen päättänyt kaivaa lenkkarit kaapista ja lähteä vaikka ei huvittaisikaan. Kertaakaan lähteminen ei ole ollut huono idea. Toinen syy on se että pidän juoksemisesta. Harrastuksen pitää olla mukavaa ja se pitää kokea itselleen merkitykselliseksi, jotta sen haluaa säilyttää osana päiviään.

Miten aika meneekään niin nopsaan. Piti tulla kertomaan lenkkeilykuulumisia silloin kun nämä kuvat otettiin kesäkuussa, mutta tässä olen neljä kuukautta myöhemmin. Viime kesä aina tänne syksyyn asti on ollut ihanaa aikaa ulkoilla. Eipä ole toisaalta koronan vuoksi ollut paljon vaihtoehtoja minne muuallekaan mennä. Ainakin se on ollut positiivista että lähialueen luontoa arvostaa entistäkin enemmän kun se on tullut paremmin tutuksi. 

Tämän kesän jännittävin lenkkireissu oli pari viikkoa sitten kun lähdin matkaan kauniilla poutasäällä ja päädyin keskelle ukkosrintamaa kaatosateeseen. Se oli pelottavaa ja vähän uhkarohkeaa, sillä olin juuri päässyt kipuamaan korkean harjun päälle, mutta samalla myös aikamoinen elämys. Tulin kotiin täysin märkänä ja Elli kysyi olinko saanut ukkosesta piston.

Terveisin Anna-Maria

Read More

Mutkittelevat lenkkipolut ja muita minua liikkumaan motivoivia asioita

Mutkittelevat lenkkipolut ja muita minua liikkumaan motivoivia asioita

31 lokakuuta 2019

Tampere, Suomi

Ei kommentteja

Asetin itselleni tavoitteen. Aion juosta ensi elokuussa 21,1 kilometriä Helsingin kantakaupungissa ja sen rantareittejä myötäillen. Osallistun siis Helsinki Marathonin puolikkaalle matkalle. Olen haaveillut puolimaratonille osallistumisesta aika pitkään, varmaan jo seitsemän vuoden ajan. Eipä ihme että kädet tärisi, sekä innosta että kauhusta, kun täytin osallistumistietoja nettilomakkeelle. Pisin kerralla hölkkäilty matka pitkiin aikoihin on kymmenen kilometriä. Jännittää että kuinkahan minun käy! Kerron nyt vähän tarkemmin omasta lemppari liikuntamuodostani eli lenkkeilystä ja sen yhdistämisestä lapsiperhearkeen. 

Äitiys, työt ja useat mielenkiinnon kohteet. Siinä on suurimmat syyt ja samalla tekosyyt liikunnan lykkäämiselle. Teen vapaa-ajallani monenlaisia itseäni kiinnostavia asioita. Piirrän ja teen siihen liittyen projekteja yhteistyössä yritysten kanssa. Helposti erilaisista kässäilyjutuista innostuvana ihmisenä minulla on usein monta keskeneräistä ompelusta tai muuta askartelujuttua, joista kirjoitan ajoittain myös tänne blogiin. Mieheni reissuluontoisen työn vuoksi olen aika paljon kotona ja lasten kanssa. Koitan jättää joka päivä myös tilaa laiskottelulle ja tekemättömyydelle, hetkittäiset joutilaat hetket on ihania. Hitaat aamukahvit ja rauhassa luetut kirjat.

Kun miettii kaikkea tätä (melkein unohdin listasta vielä kotityöt ja lasten kuskaamiset) voi helposti järkeillä itselleen, ettei millään ehdi tai jaksa lähteä liikkumaan. Kävin keväällä salilla, mutta lopetin kolmen kuukauden jälkeen. Meiltä lähimmälle salille on puolen tunnin matka suuntaansa ja siihen meni liikaa aikaa, ottaen huomioon ettei siellä käyminen ollut yhtään edes mukavaa. Kun lopetin jäsenyyden, tuntui kuin ylimääräinen velvollisuuden taakka olisi ryöpsähtänyt harteilta. En myöskään halua harrastaa ryhmäliikuntaa tai joukkuelajeja, tällä hetkellä ajatus ei tunnu yhtään houkuttelevalta. Minusta ei ole järkeä harrastaa jotain lajia, jos se on ihan pakkopullaa. Liikuntamuotoja on niin paljon, että varmasti kaikille löytyy jotakin mieluista. Olisi mukava koittaa tanssimista joskus, jokin lattarityylinen voisi olla hauskaa.

Tällä hetkellä tykkään lenkkeillä. Olen harrastanut sitä pitkään ja se on minulle suht vaivatonta. Se ei ole aina hauskaa eikä helppoa, mutta koskaan en ole tullut lenkiltä harmitellen että eipä olisi kannattanut lähteä. Juoksemiseen tarvitaan vain hyvät kengät, sopiva vaatetus ja tie tai polku jota tarpoa. Ihanan suoraviivaista.

Muistan sen päivän kun päätin aloittaa lenkkeilyn. Olin 17-vuotias ja en harrastanut säännöllisesti mitään liikuntaa. Kävin pelaamassa joskus lentopalloa isän vetämissä harjoituksissa. En ollut ihan surkeassa kunnossa mutta en hyvässäkään. Olin ollut kesän Kaliforniassa vaihdossa. Sinä kesänä oli tosi kuuma, tai varmaan siellä päin maailmaa kesällä on aina hyvin kuuma, mutta niin korkeisiin lämpötiloihin tottumattomana makoilin suurimman osan ajasta joko ilmastoidussa huoneessani tai uima-altaalla. Muun ajan söin herkkuja ja kävin grillibileissä. Kotona huomasin etten enää oikein mahtunut vaatteisiini ja muutenkin ärsytti. Ärsytyksen asteen on pitänyt olla hyvin voimakas, sillä päätin aloittaa liikuntaharrastuksen vaikka inhosin liikuntaa. Malla kun kerran oltiin, nopein ja ainut vaihtoehto oli lähteä lenkille. Laitoin lenkkarit jalkaan ja painelin päättäväisesti tienreunaan. Päätin toteuttaa puhelinpylvästaktiikkaa. Juoksin ensin kaksi väliä ja se tuntui tosi raskaalta. Kävelin ja sitten kun pystyin, juoksin taas. Jatkoin yhdistettyjä hölkkä/juoksulenkkejäni kunnes viikkojen mittaan jaksoin mennä jo muutamien kilometrien matkoja. Ennen lasten syntymää lenkkeilin niinkin paljon että osallistuin muutamaan otteeseen puolimaratonille.

Minulla on näissä liikuntahommissa esikuvana oma isäni Matti. Hänellä on ihan käsittämättömän hyvä asenne urheilemisen suhteen. Iskälle liikkumaan lähteminen ei ikinä näytä olevan pakkopullaa. Itse joudun tyypillisesti maanittelemaan itseni lenkille. Varmaan jo silloin nuorena motivoidun tosi paljon tuosta isäni asenteesta ja aina kun oikein ketuttaa vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä, päätän ottaa palan siitä positiivisuudesta myös itselleni. Haluan olla meidän tytöille kannustava ja näyttää omalla esimerkillä tietä liikunnallisten harrastusten pariin. Uskon että perheen asenteet heijastuvat monessa suhteessa lapsiin myöhemmin, kun he miettivät mihin taidot riittää ja miten pitää itsestä huolta. Tämä pätee niin oppimiseen, minäkuvaan kuin liikuntaankin. 

Viime kesänä juoksin hyvin pitkästä aikaa kymmenen kilometriä. Se oli raskasta enkä ollut nopea, mutta onnistuin. Tämä syksy on lähtenyt rullaamaan kivasti eteenpäin tuon loppukesäisen onnistumisen siivittämänä.Olen sopinut itseni kanssa että lenkkeilen vähintään kaksi kertaa viikossa. Sää ei saa olla este, paitsi ehkä jos on ihan oikeasti surkea ilma, ukkostaa ja sataa kaatamalla. Teen vaihtelevasti pitkiä ja lyhyitä lenkkejä. En katso niinkään matkojeni pituutta vaan kiinnitän enemmän huomiota kulutettuun aikaan. Liikkumiseni on kuitenkin yksipuolista. Olen äärimmäisen laiska venyttelijä ja muukaan lihaskunnon ylläpitäminen ei houkuttele. Tiedostan että olen siinä suhteessa surkeassa jamassa. Jos haluan saada enemmän hyötyä juoksuharrastuksesta (ja mahdollisesti paremman ajan puolikkaalla!) myös lihasvoimaa olisi syytä treenata, vielä en  ole keksinyt keinoa kuinka saisin sen puolen liikkumisestani säännölliseksi. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Lupaan raportoida mun juoksutavoitteisiin pääsemisestä tässä vuoden aikana.. Nämä kuvat otettiin kesällä, kun käytiin siskon kanssa juoksemassa Pyynikillä ja Pispalassa. Kotimaisen Biancaneven legginsit ostin keväällä herättelemään uinuvaa salimotivaatiota, tiedätte kuinka siinä silti kävi. Nämä on ihanat kyllä lenkkipoluille myös. Tampereella on mukavan monipuolisia lenkkeilymaastoja. Pispalan portaat, Pyhäjärven ranta ja Kaupin metsän pururadat, muutamia mainitakseni. Ihania paikkoja myös kävelylenkeille kauniiden maisemiensa ansiosta!

Minulle liikunta merkitsee iloa ja hyvää oloa. Haluan olla terve ja liikuntakykyinen mahdollisimman pitkään. Niinä aikoina kun en ole päässyt lenkkipolulle, johtuen väsymyksestä tai sairastelusta, olen halunnut olla itselleni armollinen. Kyllä se aika sieltä taas tulee kun lenkki taas luistaa ja treenit huvittaa.

Vaikka suosimani liikuntamuodot on useimmiten omassa rauhassa tehtäviä, minua inspiroi liikunnan suhteen vertaistuki ja omakohtaiset kokemukset. Siksi kiinnostaa kuulla, mikä sinua motivoi liikkumaan? Onko jakaa hyviä vinkkejä kuinka pitää yllä liikunnallista harrastusta? 

Terveisin Anna-Maria

Read More