Aamutakissa juhlimaan - Samettinen diy-kietaisumekko

07 kesäkuuta 2018

Tampere, Finland

Olipa kerran aikakausi jolloin käytin paljon minihameita. Omistin talvikuukausia varten jopa villaisen hameen, jonka puin fiiliksen mukaan joko ohuempien tai paksumpien sukkahousujen kanssa. Se muodostui vähän niin kuin tavaramerkiksi, jota olen jälkeenpäin itsekseni vähän päivitellyt. Mikä kymmenen vuotta sitten oli tosi cool, olisi nyt vähän noloa tai ainakin epäkäytännöllistä. Hiekkalaatikon reunalla istumisessa ja vauvan nostelussa suosin syystä peittävämpiä asuja. Nuo entisajan minit muistui mieleen tästä nykymittapuuni mukaan paljastavasta asusta, jonka ompelin viime viikonlopun juhliin.

Loimusametti, ompelu, mekko, kietaisumekko, Suuri käsityö, eurokangas, Anna-Maria Mäkelä

Aloin syksyllä miettimään uuden mekon ompelua. Kietaisumalli kiinnosti kovasti. Pientä muokkausta vaille sopiva kaava löytyi Suuren käsityölehden kesänumerosta. Materiaaliksi halusin samettia, joko mustaa tai vaaleanpunaiseen viksallaan olevaa. Eurokankaasta löysin näissä väreissä vain loimusamettia, joka ei ihan vastannut ajatustani tasaisen matasta, tyylikkäästä pinnasta. Kävin silittelemässä kangasta kolme kertaa, samalla toivoen että sitä himoitsemaani ei niin kiiltävää samettia ilmestyisi kaupan kangaspakoille tai palalaariin, mutta ei. Sillä vikalla Eurokangasreissulla päätin että tämä vaaleanpunainen kiiltävä juttu on just hyvä ja ei kalliskaan, joten siihen tyydyin ja hyvä niin.

Kangas saikin odotella oikeaa hetkeä kaapissa aika pitkään, kunnes pari viikkoa sitten inspiraatio ja aikataulut osui yksiin. Muokkasin lehden mallia ottamalla paksun shaalikauluksen pois ja jatkoin polvipoituista helmaa ihan maahan asti. Tekovaiheessa epäilin että tuleekonhan pääntiestä turhan paljastava, mutta kietaisuominaisuuden ansiosta sen saa kivasti kiristettyä sopivaksi. Viikolopun ylppärijuhlissa sain kuulla muutamaan otteeseen hyvää tarkoittavaa kuittailua asun aamutakkimaisuudesta. Isä tokaisi että olen suomiversio Kleopatrasta otsiksen ja krepattujen hiusteni kanssa. Päätin ottaa kommentit kehuina, sillä kunikaallinen kylpytakki on mun mittapuulla ihan kelpo asu juhliin.
Loimusametti, ompelu, mekko, kietaisumekko, Suuri käsityö, eurokangas, Annan tirpat, Anna-Maria MäkeläLoimusametti, ompelu, mekko, kietaisumekko, Suuri käsityö, eurokangas
Samettinen diy-kietaiumekko. Pastelli, sametti, vaaleanpunainen, Annan tirpat
Kangas: Eurokankaan palalari
Kaava muokattu: Suuri käsityö 6-7/2017, s.20, Mekko 9.

En ole muuten tällä hetkellä enää kreppitukkainen blondi, vaan mulla on pastellisävyiset ponihiukset! Sateinen ja harmaa sää ei vielä ole motivoinut ottamaan kuvia tästä aika hauskasta letistä, mutta lähipäivinä varmasti. 

Mukavaa kesäkuista viikkoa, toivotaan että ne toukokuun helteet tekisi vähitellen paluuta!

Anna-Maria


3 kommenttia

Karita Koolla kirjoitti...

Siis aivan uskomattoman ihana mekko!

Maria kirjoitti...

No onpas kyllä kaunis mekko! <3

Anna-Maria Mäkelä kirjoitti...

kiitos paljon kivoista kommenteista! Siitä tuli aika kiva kyllä. <3

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co