Hiihtäjätyyppini on hidas pertsaaja

19 maaliskuuta 2018

Tampere, Finland
Anna-Maria Mäkelä, kuvitus, perinteinen hiihto, latu, sukset, monot, suksi ei luista

Kaksi asiaa, joista en pitänyt lapsena yhtään oli hämähäkit ja hiihtäminen. Kätevästi kesälle ja talvelle molemmille omat inhokit. Araknofobian kanssa minulla on vielä työnsarkaa, mutta hiihtäminen ei harmita enää yhtään.  
Ensimmäinen selkeä muisto suksien päältä liittyy kerhon hiihtokilpailuihin. Olin aika pieni enkä tajunnut yhtään että pitää hiihtää mahdollisimman lujaa maaliin, vaan haaveilin ladun varressa tuijotellen pilviä ja kinoksista törröttäviä korsia. Matka oli pellolle tehty puoliympyrä, ei tosiaankaan mikään pitkä, vaan sellainen alle kouluikäisille suunniteltu nopea lenkki. Takaa tuli muita lapsia jotka ohitteli. Joku huusi latua ja jupisi jotain että miksi tuo tyttö ei liiku. Äidin piti nostaa minut pois tieltä ja tulin viimeisenä maaliin muiden hoputtaessa kovaan ääneen. Kaikki sai palkintolusikat, mutta muistoksi minulle jäi ahdistava olo. Päätin luultavasti sillä hetkellä että olen ihan surkea tässä hommassa. Muuten kyllä pidin kilpailuista ja en jäänyt harmittelemaan häviöitä, mutta jostain syystä vakuutin itselleni että olen huono hiihtäjä ja se on inhottava laji muutenkin. Isän mukaan olin kerran sanonut hiihtolenkillä, etten aio hiihtää enää yhtään ja jos hiihdän, niin auton kyydissä kotiin. Koulussa mieluiten luistelin ja hiihtolenkit vetelehdin tai jäin leikkimään kaverin kanssa ladun varteen. 
Lukiossa päätin antaa hiihdolle mahdollisuuden. Se on kuitenkin hyvä laji peruskunnolle ja maaseudulla talviliikuntalajien harrastusmahdollisuudet oli aika kortilla. Ei myöskään parane väheksyä esimerkin voimaa. Isä on ihan ultimate hiihtohenkilö ja jos jokaisena talvisena päivänä kuulee ylistystä, kuinka hieno hiihtolenkki taaskin oli, niin täytyyhän siinä olla jotain perää. Ymmärsin että hiihtäminen on kivaa silloin kun sen tekee omin ehdoin ja sopivalla vauhdilla. Ainakin minun kohdallani näin on.
Viime viikolla mummolassa hiihdin kerran. Alkuillallan tihenevässä lumisateessa hiihtolenkin taittaminen ystävän kanssa oli aika tunnelmallista. Lumisade kesti yön yli ja aamulla kinokset huiteli yli puolen metrin. Oli tosi nättiä. Pihla kävi pulkkamäessa moneen otteeseen ja Elli sai elämänsä ekan lumipesun, kun laskin sen kanssa liukurilla päin lumikasaa. Tampereella tuntuu vähän keväältä. Tiellä on pieniä puroja ja linnut laulaa aamuisin vallattoman kovaa. 

Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co