Baby Bunny

16 maaliskuuta 2015

Helsinki, Suomi

pupupiirros

  
Kävimme eilen kylässä pienen tyttösen ja hänen vanhempiensa kotona. Ikää pienokaisella oli vasta neljä kuukautta ja nyt jo mitä valloittavin hampaaton hymy. Muutenkin vauva oli kiltti ja iloinen pakkaus. Meidän tuttavapiirissä ei ole Pihlaa nuorempia lapsia ja nyt näitä kahta verratessa huomasin kuinka meillä ei enää tosiaankaan ole vauvaa. Aika haikeaa mutta silti just hyvä. Tein viemisiksi puputaulun. Pupujen sun muiden rairuohosesonkiin liittyvien eläinten piirtely on tällä hetkellä mun lempparipuuhaa. 
Iltapäivällä käytiin vaunukävelyllä Vanhankaupunginlahdella ja muutenkin oli aika energinen meininki. Ajattelin mielessäni että ompa hyvä kun kellään meistä ei ole nuhaa! Ne ei olleet järin viisaita ajatuksia ne kun flunssakausi tekee tuloaan. Nyt illasta alkoikin kurkku arvatenkin vaikuttaa käheältä ja olo normaalia vaisummalta. Huomisen juomana on inkivääritee, sillä nujersin sen ketaleen viimeksi. Ja yksi moka johon sorrun joka ikinen kevät on liian vähän vaatteet. Pidetään ne sukat vaan vielä jalassa.
Terveisin Anna-Maria



Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co