16 marraskuuta 2018

Siskon kanssa pienenä nyt ja ysärillä


Meidän perheen lasten puuhia seuratessa muistuu mieleen touhuilut oman pikkusiskon kanssa. Meidän tytöillä on ikäeroa neljä vuotta. Minä leikin aikoinaan kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta nuoremman Johanna- siskon kanssa. Julia syntyi sitten paljon myöhemmin, yhdentoista vuoden jälkeen. Minulla on siis kokemusta kahdesta aika erilaisesta sisarussuhteesta. Nuorin sisarista oli se jota me isommat jouduttiin hoitamaan, mutta hän on myös ollut aina se ihana ja rakas pikkusisko. Tämän toisen sisaren kanssa me sitten koettiin enemmänkin se perinteinen sisarussuhde iloineen ja nahisteluineen. Nyt aikuisiällä ollaan jo ihan tasapuolisesti siskoksia ja hyviä kavereita keskenämme. 

Minä ja Jossu oltiin toisillemme sekä parhaat kaverit että pahimmat riitapukarit. Isän mukaan meillä oli selvä riitelyn kaava. Pikkusisko tykkäsi ärsyttää minua, jolloin käytin isoimman oikeuttani lyödä ja tukistaa. Sain tietenkin moitteet tuosta alhaisesta toiminnasta, lyöminen ei ole koskaan ookoo, mutta kyllä Jossukin sai torut jos härnäämistä huomattiin. Pihla ei lyö Elliä onneksi mutta saattaa vähän tönäistä, jos pahasti ärsyttää. Johtuu varmaan isommasta ikäerosta tai sitten nämä lapset on fiksumpia mitä me aikoinaan. 
Annan tirpat, perhe, muistoja, kermavaahto, vispilät

Elli oli viime viikolla päiväkodissa päivän ja eilen toisen. Hän totuttelee päiväkotielämään muutamana päivänä kuukaudessa ja kivasti menee. Pihla tunsi ylpeyttä siskostaan joka on jo sentään päikkyläinen. Kaikki kuulivat viskarissa miten Elli on jo niin iso. Ulkoillessaan he tepastelevat käsi kädessä tai jonossa, jossa Elli toistaa isosiskon tekemiset. Pihla opastaa mitä saa tehdä ja suomentaa muille Ellin vauvakieltä. Kotona he leikkivät ravintolaleikkiä ja vauvan hoitamista. He kylpevät mieluiten samaan aikaan ammeessa leikkien ja syövät vieretysten ruokapöydässä. Kumpikin välttelee tottuneesti salaatinlehtiä ja ilveily ruoka suussa tarttuu kielloista huolimatta lapsesta toiseen. 

Erityisesti tänä syksynä siskosten leikit on kehittyneet ja kommunikointi muuttunut vastavuoroisemmaksi. Ellin rooli perheen vauvana muuttuu vähitellen pieneksi lapseksi, joka osaa tehdä rakennelmia duplopalikoista ja leikkiä nukkeleikkejä, joissa joku menee nukkumaan, syö, pomppi ta käy vaikka potalla. Minusta on ihanaa kun lapset kasvaa ja touhuilee yhdessä leikkeihinsä syventyneenä. Oli pitkään vaihe, kun pienempi tepsutteli pitkin asuntoa päämääröttämästi tyhjennellen kaappeja tai yrittäen kiipeillä korkeisiin paikkoihin. Sataan kertaan toistetut kiellot vaarasta ja varoitukset on ehkä alkaneet tepsiä ja ehkä oivallus siitä että leikkiin keskittyminen on loppupeleissä mielenkiintoisempaa kuin aina saman pahviroskalaatikon tyhjentäminen keittiönlattialle. Joka tapauksessa, kiva että lasten yhteinen sävel alkaa löytyä. 

Annan tirpat, medaljonki, sisko, Vesivärit, muisto

Näiden kahden sisarussuhteen perusteella, siskona oleminen on ainakin sitä että:

Toista puolustetaan kiusaajalta jos se on joku muu kuin itse.
Jäätelöpaketti, karkit ja limppari jaetaan millin tarkasti.
On ihan okei harmistua jos toisen esim. piirustusta kehutaan enemmän kuin toisen, sillä eihän taidetta voi sillä lailla vertailla. Pikkusiskoni silmäripsiä kehuttiin aina, ne oli tummat ja pitkät. Minun ihan tavalliset ripset ei herättäneet mielipiteitä ja sehän harmitti. Tasapuolinen huomiointi on tärkeää, vaika sitä ei aina kehuja antava muista.
Kermavaahdon nuoleminen vatkaimen teristä on klassikko, sillä niitä on sopivasti kaksi.
Pienemmän tyytyminen isosiskon vanhoihin vaatteisiin ja jo leikittyihin leluihin.
Isomman tyytyminen siihen että ennen hänen omat lelunsa ovat nyt yhteisiä.
Puetuksi tuleminen samisteluvaatteisiin. Ylimmässä kuvassa ollaan Jossun kanssa pukeuduttu vaaleanpunaisiin prinsessamekkoihin röyhelöillä. Äiti teetätti ne meille ja muistan kuinka kivalta tuntui olla oikea prinsessa. Askarreltiin pahvista meille prinsessakruunut piparkakkureunuksella ja äidille ja isälle kuninkaaliset kruunut sakaroilla. Minusta oli hauska samistella pienenä, uskoakseni myös omista lapsistani. Pidän perinnettä satunnaisesti yllä ja aion jatkaa niin pitkään kun vastaväitteitä ei kuulu.

Annan tirpat, pienet siskot, marraskuu, ulkoilu, halaus

Omat sisarukset on olleet minulle aina rakkaita, jopa niinä hetkinä kun olivat vähän rasittavia. Silti Jossulle tiedoksi, etten ehkä koskaan voi antaa anteeksi sitä Pieni merenneito VHS-kasettia, jonka päälle nauhoitit muumeja ja kirjoitit etikettiin punaisella tussilla "huono video." Toisaalta, siitä tuli hyvä tarina muisteltavaksi, joten ehkä se ei ole niin vakavaa.

Prinsessamekkokuvassa ysärin alusta me istutaan naapurin mummolan sohvalla klassikkotekemisessä. Jetta-koira kärkkyy vierellä valppaasti jomman kumman harhaliikettä herkun toivossa. Alla äiti, isä ja minä rivitaloasunnossa, meidän ekassa kodissa. Taustalla kummallinen taulu, jonka olemusta aina pohdin kun sen näen. Välillä se muistuttaa palaneita oksia, joskus oksennusta, toisinaan vihaisia ajatuksia. Vinossa olevassa kuvassa oltiin Vaasassa. Näin ekaa kertaa meren ja muistan että se oli hauska päivä. Toisen kuvan medaljongissa oli ennen myös minun kasvokuvani pääsiäisen noita-akkana. Teini-iän sensuuri sai minut poistamaan oman kuvani Jossun vierestä, täytyy etsiä siihen jokin uusi kaveriksi.

Minulle tulee aina lämpimän nostalginen olo kun tutkin omia lapsuuden kuvia. Lähes kaikissa joissa olen minä, on myös pikkusisko. Toivon että meidänkin tytöt pitää aina yhtä ja ovat kasvaessaan toistensa tukena. Sellainen tunne minulla on omista siskoistani.

Terveisin Anna-Maria

Kommentoi tästä

Julia Tirkkonen kirjoitti...

Ihana ansku ❤️

KastehelmiB kirjoitti...

Ihania siskojuttuja. Itselläni ei ole siskoa ja olen sitä usein kaivannut. Kolme veljeä eivät korvaa siskoa. Lämmöllä on seurannut myös omien tyttärien lämmintä suhdetta, joka on tiivistynyt iän myötä. Heillä on ikäeroa seitsemän vuotta. Ihanaa joulunodotusta perheeseenne!