2v synttärit ja diy häntä

25 toukokuuta 2015

00100 Helsinki, Suomi
Ei kommentteja

annan tirpat, syntymäpäivä

Diy häntä, annan tirpat


Muutama kuva sunnuntailta, jolloin synttäripöytä laitettiin koreaksi jo kolmannen kerran samalle viikolle. Perjantaina kun juhlimme Teron ja Jossun kanssa, lauantaina mummin ja pyhänä herkuttelimme loppujen vieraiden kera. En ole kovin innokas leipomaan. Suurin ongelma tuntuu  olevan  annetuissa ohjeissa pitäytyminen. Olen malttamaton ja haluan kokeilla uusia juttuja, mikä ei sovi ollenkaan yhteen leipomuksien kanssa. Tällä kertaa tapahtui poikkeus ja kakkujen tekeminen oli jotenkin erityisen mukavaa. Maltoin noudattaa resepitiä ja normaalista poiketen en edes unohtanut kakkupohjaa uuniin kärtsäämään. Koristeiksi tein ruusupursotusta, joka helppoudestaan huolimatta ei onnistunut ihan nappiin. Mielestäni kakusta tuli ihan kiva pienine virheineenkin ja mikä tärkeintä, mustikka-mansikkarahkatäyte oli hurjan hyvää.

Lahjojakin tuli. Kauan himoittu pyörä oli vaaleanpunainen ja sen ohjaustangossa komeilee valkoinen kori. Juuri sellainen menopeli jonka minäkin olisin huolinut pienenä, toki voisin ottaa pinkin pyörän nytkin. Paljon kirjoja, uusi kerhoreppu, duploja ja tietysti puutama pari kenkiä kenkäfanille. 

Meidän tytär on tosiaan jo parivuotias. Hän tietää jo mitä tarkoittaa kun puhalletaan kynttilä, miten jännittävää on kun kotiin tulee ystäviä juhlimaan, kuinka kivaa on aukoa lahjoja kääröistään ja kertoo kysyttäessä ikää olevansa kaksi vuotta. Onneksi vielä niin vähän, haluan pitää vielä pitkään tämän pienen, reippaan ja vekkulin tyttösen.

Hyvää alkavaa viikkoa, varmaan voi jo toivottaa myös hyvää alkukesää! 


Terveisin Anna-Maria   



Read More
Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co