Annan tirpat

04 maaliskuuta 2018

Tampere, Finland

Olen tiennyt jo parin vuoden ajan että blogin nimi tulee muuttumaan ja tadaa! Tänään se tapahtui. Sanon heipat entiselle ja vaihdan tilalle lyhyemmän, kuvaavamman ja mielestäni  aika hauskan nimen. Tästä lähtien sivuni kulkevat nimellä Annan tirpat ja blogi tulee jatkossa löytymään osoitteesta annantirpat.blogspot.fi. En oikeastaan käytännössä tiedä miten muutos vaikuttaa blogin seurattavuuteen, mutta toivon että kaikki te lukijat löydätte jatkossakin helposti tänne.  
Kaikki kunnia nimen keksimisestä kuuluu pikkusiskolleni Julialle, jolle tuskailin aamulla jo ties monennen kerran etten pidä blogin vaikeaselkoisesta ja synkästä nimestä yhtään. Vastauksena sain hyvän ehdotuksen, jonka otin heti käyttöön. Tirppa tarkoittaa pientä lintua, mutta minun tirppojani ovat tietenkin blogin kuvissa vilahtelevat tyttäreni ja kuvittamani satuhahmot. Muuten aihealueet jatkuvat aika lailla samoina. Kuvaamisen kannalta valoisa kevät ja pidemmät päivät on ihan huippu juttu! 
Sivupalkista löytyy muuten päivitetty portfolioni. Se on vielä viimeistä silausta vaille valmis, mutta sitä voi käydä jo kurkkaamassa. 
Aurinkoista maaliskuuta!

Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co