20 helmikuuta 2018

Mietteitä ystävyydestä ja rohkeudesta tehdä asioita joista unelmoi


Melkein jokainen aamuni kotona alkaa samalla kaavalla. Istahdan pöydän ääreen ja nostan jalat tuolille niin että voin nojata polviin. Hörpin verkalleen kahvia ja tuijotan ikkunasta kun naapurusto herää hiljalleen uuteen päivään. Kerrostalon kolmannesta kerroksesta avautuu hyvät näkymät sisäpihalle, jossa on pieni parkkipaikka, paljon lunta ja kinosten seasta pilkistävä limenvihreä liukumäki. Helmikuussa puoli kahdeksalta aamulla on hämyisää, mutta vähän kirkkaampaa kuin samaan aikaan joulukuussa. Meillä on rauhallista. Toinen lapsista katsoo Pikku kakkosta ja pienempi syventyy pinnatuolissaan banaanin ja vesimelonin tuhoamiseen.  Puuro on keitetty, päivän vaatteet valittu ja on vielä puoli tuntia aikaa päiväkotimatkaan. Usein siinä hetkessä luonnostelen muutamia kuvia kevyesti lyijykynällä ja tunnelmoin hetken hiljaisuutta. Tämä on minun arkiaamujeni lempparihetki. Muuten päivä kuluukin aika epäsäännöllisesti ja usein kiireisesti kotona, vauvakerhossa tai muissa touhuissa. 
Viime viikolla meidän rutiinit oli mukavalla tavalla erilaiset. Sain kylään ystävän. Viikko ei tuntunut yhtään samalta, vaikka joka aamuun kuului aamupuuro ja pihan tuijotus. On ihanaa omistaa ystävä, jonka kanssa voi jutella oikeastaan mistä vain. Me keskusteltiin kaiken vitsailun ja kivan hötön lomassa syvällisemmistäkin aiheista. Tulevaisuudesta, töistä ja sen sellaisesta. Mitä oikeasti olisi kiva tehdä tulevina vuosina. Yhteisten pohdintojen siivittämänä aloin todella miettiä työelämään palaamista. Äitiysloman ajan olen koittanut sovittaa yhteen omia kiinnostuksen kohteitani ja lasten kanssa puuhastelua. Lapset vievät ajan käytössä aina voiton ja muut jutut olen hoitanut sitten kun siihen on aikaa, vaikka sitten yöunien kustannuksella. Tosin nyt kun katson meidän yhdeksänkuista, joka kipuilee puhkeamassa olevien hampaiden kanssa, ei osaa vielä yhtään sanaa ja harjoittelee askeleiden ottamista tukea vasten, sydäntä särkee ajatus pitkistä päiväkotipäivistä.

Minulla on ollut pitkään haave omasta nettikaupasta ja pienimuotoisesta yrittäjyydestä. Kuvittaminen ja kaikenlainen luova suunnittelutyö on ollut minulle rakas harrastus jo pitkään, niin miksen rohkenisi yrittää vielä vähän enemmän. Oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut puhua siitä ääneen. Ajatus siitä että voisin kokeilla alkuun töiden tekemistä kotona samalla kun vauva kasvaa vähän vielä enemmän taaperoksi on aika kiva ja rauhoittava. Ja ennen kaikkea ajatus pitkään mielessä kypsyneen unelman toteutumisesta on jotain niin jännää ja innostavaa. 

Miltä kuulostaa jos tekisin mun vesivärikukkia ja muita kuvituksiani julisteiksi? Olisiko hauska nähdä jokin tietty blogistakin tuttu kuva korttina tai tauluna? Itse ainakin olen ajatuksesta innoissani. 

Kommentoi tästä

Eerika kirjoitti...

Kuullostaa hyvältä sun tulevaisuuden suunnitelmat 👍 Sun maalaukset ja piirustukset on älyttömän kauniita, voisin hyvin kuvitella niitä mm.korteiksi 😍