Meillä on viime päivinä sairasteltu vuorotellen. Onneksi kuitenkin niin että lapset vähemmän pienen flunssan kanssa ja aikuiset enemmän. Minun vuoroni koitti viikonloppuna. Sain nopean mutta ärhäkän vatsataudin joka meni jo ohi, mutta se oli ihan hirveää. Pahaa-aavistamattomana ja täysissä voimissa vielä kun olin, kävin perjantaiaamuna kiertämässä Ellin kanssa vakio kirpparireittini läheisessä liikekeskittymässä eli Lielahdessa. Minulla on tapana käväistä kurkkaamassa muutama hyväksi havaittu paikka aina silloin tällöin. Erityisesti metsästän kivoja huonekaluja ja joskus jään ihastelemaan muita sisustusjuttuja jos huvittaa. Lastenvaatteet yleensä etsin niiltä lastenvaatekirppareilta, joissa isompi sisarus voi samalla temmeltää leikkipaikassa.
Olen miettinyt tässä syksyn mittaan että mitä oikein teen väärin. Teen todella harvoin kivoja löytöjä kirpputoreilta, mutta nyt oivalsin ainakin yhden jutun. Paras aika on käydä heti aamusta. Tuntui että tällä kertaa bongasin paljon kivaa tai sitten olin vaan liian iloisella ja aamuvirkulla mielellä, todellisuudentajuni oli ehkä sumeampi kuin normaalisti. Ehkä kirppistely ja aamut on minulle sopivampi yhdistelmä, koska olen aamuisin skarppi ja hyvällä tuulella. Pahin skenaario olisi varmaan jos nukkuisin päiväunet ja menisin sitten. Päiväunien jälkeinen kiukuttelija -minä näkisi joka paikassa vaan ne lastulevykaapit ja nuutuneet lampunvarjostimet.
Aamupäivän paras löytö oli työtuoli. Kaipasin työhuoneeseen siroa, mutta tukevaa ja mieluiten metallirunkoista istuinta. Tämä 70- luvun fiilistä henkivä tuoli on hieman retro, mutta ei liikaa. Vähän kulunut samettiverhoilukin on aika suloinen ja saa olla paikallaan ainakin toistaiseksi. Tuolin virallinen paikka tulee olemaan työhuoneessa, kunhan sen pyörimisominaisuutta on testattu ensin tarpeeksi olkkarin puolella. Samalta reissulta löytyi myös lasimaljakko ja ruskea pullo. Siinä säilytetän kuulema keijupölyä. Pekan mielestä todennäköisemmin myrkkyä. Lähes tuoliin mätsäävä laukku on myös saman aamun kirppistelyjä.
Nojatuolin pieni kiipeilijä on kohta kahdeksan kuukautta. Pari viikkoa taaksepäin häntä ei olisi voinut jättää huoneen toiseen reunaan nojailemaan, mutta nyt jalat on jo aika jämäkät. Hän on puhelias ja osallistuu keskusteluihin siinä missä muutkin omalla jokeltelevalla kielellään, siinä sivussa kiljahdellen tai öristen.
Terveisin Anna-Maria
Ei kommentteja
Lähetä kommentti