Turkoosi lettimekko ja ihana valokuvaaja

15 kesäkuuta 2017

Helsinki, Finland
turkoosi mekko
vauvan jumpsuit
lettimekko

tyllihame
Merenpoikaletti, vimma letti, ompelu, mekko

Nämä hienot asukuvat otti Pihla. Hurjan taitava kuvaaja! Neiti on innokas kameran käyttäjä ja harjoittelee tätä taitoa mun minijärkkärillä ja kännykän kameralla. Yleensä kohteena on kukat ja luonto, mutta nyt ehdotin että otettaisiinko pari kuvaa mun mekosta. Suurin osa kuvista oli päättömiä, mutta asuahan tässä kuvattiinkin. Tein tämän Vimman merenpoikalettisen trikoomekon suunnilleen kuukautta ennen laskettua aikaa kun kaikki muut päälle mahtuvat asut oli kovin telttamaisia. Tämä oli kiva jo silloin ja nyt myös edelleen. Mallin otin vanhasta mekosta, trikoo kun on aika helppoa siinä mielessä ettei tarvitse olla niin kovin tarkat mitat. Lisäsin yksityiskohdaksi vielä käsivarren puolivälistä alkavat puhvihihat. En uskaltanut tehdä runsaampia, mutta olisi pitänyt olla rohkea ja ommella kunnon muhkut. 

Me oltiin viikonloppuna tyttöjen mummin synttäreillä Nokian Edenissä. Ne oli yllätysjuhlat ja onnistui tosi kivasti. Kukaan ei lipsauttanut Mummille salaisuutta siitä, että paikalla oli koko lähisuku. Salaisuuksien pitäminen, varsinkin kivojen sellaisten, joiden on tarkoitus paljastua tietyn ajan päästä, on kyllä kutkuttavan jännää. Minulle ainakin jopa haastavaa. Tällä viikolla paljastui yksi toinenkin tosi ihana juttu liittyen vauvoihin, ja jouduin pitämään tiedon itselläni aika pitkään ennen kuin se kerrottiin. Onnistuin silti hyvin vaikkaa hankalaa oli. :D

Alkuviikko meni meidän lapsilla vatsataudin kourissa. En tiedä oliko vauvakin vähän kipeä, normaalia levottomampi ainakin. Vaikea sanoa noin pienestä. Eilen kuitenkin käytiin jo Pihlan nimpparijätskeillä Vanhankaupunginkoskella. Ihana muuten tuo vauvalle tekemäni jumpsuitti. Käyttömukavuuden kannalta on hyvä että vetoketju kulkee toiseen lahkeeseen saakka. Ehkä joku päivä ehdin tekemään uuden, vähän isommassa koossa jo. Meidän kuukauden ikäinen pieni kasvaa hurjaa vauhtia.

Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co