Pääsiäiskissa ja hänen noitansa

09 huhtikuuta 2017




Me ollaan vietetty aika mukava ja vauhdikas viikonloppu. Kävin lauantaina vaatekutsuilla ekaa kertaa elämässäni ja sen jälkeen juhlin kavereiden kanssa Baby showereita myös ekaa kertaa ikinä. Pihlaa odottaessa ei vauvakutsut edes tulleet mieleen, mutta tänä keväänä olen ikävöinyt jotenkin erityisen paljon kavereitani ja yhteisiä rupatteluhetkiä, joten koin jonkinlaisen kokoontumisen ennen vauvan syntymää tärkeäksi. Toivon tietysti että treffailen kaikkia sitten kesällä myös. 

Juhlien järjestäminen on kivaa. Varsinkin sellaisten oman tyylisten ja rentojen. En ole niinkään leipoja, mutta sitäkin mieluisampaa on suunnittelu ja visualisointi. Juhlien teema oli kesä ja trooppisuus. Viimeinen kuva pääsiäisjuttujen jälkeen seuraavalta päivältä kertookin kaiken oleellisen. Aika söpöjä muuten nuo vauvakaktukset, joita löysin Plantagenista. Jokainen vieras sai sellaisen kotiinsa hoidettavaksi.


Melkein unohdin että tänään on palmusunnuntai ja virpomispäivä. Hyvä että mummi laittoi viestiä perjantaina ja muistutti. Onneksi vitsat oli etsitty paria viikkoa aikaisemmin ja asuksi valittiin mieleinen Halloweenina hankittu kissapuku. Kissa on siitä erityinen muuten että se omaa lentokyvyn ja muuttuu välillä lepakoksi.

Tänä vuonna virpomisvarvuissa kiipeili kissoja. Sain niin kivan ajatuksen kissoista jotka on kuoriutuneet nupuista ja Pihlakin puolsi ideaa joten liimailin niitä oksille. Neiti kävi virpomassa vain muutamille tutuille, meillä kun ei sukua juurikaan pääkaupunkiseudulla asu. Pihla oli siis kissa ja minä hänen noitansa. Pekka toimi kuskina ja kuvaajana. Aika tummanpuhuvia oltiin, mutta silti ihan ystävällisiä pääsiäisotuksia. Sain samalla kuvattua ompelemani mustan villakangastakin kultaisilla kyynärpääpaikoilla. Se taisi olla ensimmäinen ompelus jonka saumurilla surautin kasaan. Kaava on sovellettu Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin-kirjan Huippu-takista.

Oikein mukavaa keväistä pääsiäisviikkoa!
 

2 kommenttia

Teresa S kirjoitti...

Ihanan näköiset vitsat ja söpöt noidat! Ja niin kiva takki!

Anna-Maria Mäkelä kirjoitti...

Kiitos paljon! Takista tuli kyllä aika kiva. :)

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co