05 huhtikuuta 2017

Heijastinliivi huomiovärillä ja ompelemisen vaikeus


Joskus opeluprojekti voi olla vaikea monella tasolla. Tämän heijastinliivin kanssa koin ongelmia niin toteutuksessa kuin henkiselläkin puolella. Saattaa olla että yläasteella painin vastaavien tuntemusten kanssa käsityötunneilla, sillä silloin inhosin ompelua. Sittemmin olen sitkeästi harjoitellut ja jopa ihan hurahtanut ompeluharrastukseen. Monta kertaa olen mokannut ja paljon olen tehnyt väärin, mutta kehitystä on tapahtunut huimasti. Viime vuosina olen ollut aika suunnitelmallinen ja erheitä on sattunut harvemmin. En tietenkään uskonut että kaikki menisi aina hyvin ja tiesin kohtaavani jonakin päivänä vastoinkäymisiä. Nyt koin epäonnea muka hyvin yksinkertaisen ompelutyön muodossa.

Keväämmällä oli aika hankkia pienelle neidille heijastinliivi pyöräilyyn. Olin nähnyt muun muassa ihastuttavassa Ripaus tunnelmaa-blogissa itsetehdyn liivin ja homma ei vaikuttanut mitenkään haastavalta. Suunnittelin kivan pilviaiheisen kokonaisuuden heijastin-, vuori- ja ulkoilukankaasta, jota sitten päätin ryhtyä toteuttamaan. Ennen aloittamista näytin miehelleni suunnitelmaa, olin siitä niin ylpeä. Odotin tietenkin kehuja ja ylistystä, mutta ei. Palaute olikin terävää ja asiapitoista kritiikkiä, joka ei ottanut yhtään huomioon visuaalista kauneutta vaan keskittyi ainoastaan käytännöllisyyteen ja turvallisuuteen. Liivissä ei ollut yhtään huomiovärejä, vain hempeitä sävyjä. Eikä se ollut ollenkaan hyödyllinen pyöräliikenteessä, se ajaisi asiansa vain pimeässä syyssäässä. Sille on kuulema syynsä miksi markettien liivit ja työvaatteet ovat hyvin kirkkaita. Minusta nämä asiat oli ihan kamalaa kuultavaa ja olin syvästi loukkaantunut seuraavan puolen tunnin ajan. Itkin jopa hieman, mutta laitan sen raskauden piikkiin. Siinä mykkäkoulua pitäessä pohdin että ehkä niissä jutuissa on jotain järkeä ja lisäsin malliin kirkkainta neonkeltaista mitä kangaskaupasta lötyy.

Näiden kaikkien tunnepitoisten juttujen jälkeen myös ompeleminen takkusi. Unohdin tehdä monta asiaa ja lopulta liivistä tuli hieman muotopuoli. Se on sen verran pieni ettei enää syksyllä mahdu, mutta tulee käyttöön sitten aikanaan pienemmälle lapselle. Opin paljon uusia juttuja ja tiedän tai ainakin luulen tietäväni miten teen seuraavan kappaleen paremmin ja paljon yksinkertaisemmin. Parasta on että Pihla tykkää liivistä tosi paljon ja minustakin se on okei. Kuulema nauran tälle draamalle vuoden päästä.

Vähän jo ajattelin siinä pieleen menneitä saumoja ratkoessani etten todellakaan koske ompelukoneeseen ainakaan viikkoon. Muutama kiva ompelus olisi silti jo mielessä joten varmaan jatkan jollain pikkujutulla jo huomenna. En kai minä näin pienestä lannistu!


Kommentoi tästä