Joulukorttikuvia pikkuporosta

06 joulukuuta 2015

00100 Helsinki, Suomi





Meillä oli tänään hauskat kuvaussessiot. Sain äidiltä toimeksiannon joulukorttikuvista, ja sen ansiosta olen tänä vuonna korttiasioissa ihan aikataulussa. Kuvauspaikaksi valikoitui lastenhuoneen vierassänky ja kuvattavan houkuttelin kameran eteen poroaiheisen leikin ja erään siihen liittyvän laulun avulla. Hoilasimme myös tonttubiisejä ja mietimme joulupukin kohtaamista. Kuvasin Pihlaa kaksivuotiaaksi saakka säännöllisesti kuukausittain ja opin sinä aikana muutamia hyviä kikkoja, miten hänet saa pysymään paikallaan. Käsinukke on yksi ja kaiken maailman höpöttely toimii myös. Nykyään voin sanoa Pihalle että istu paikallasi niin otan kuvan ja se auttaa hetken ajan. 

ItsenäisyyspäiItsenäisyyspäivä oli vetinen ja harmaa. Pelkäsin ettei kuvia varten olisi tarpeeksi valoa, mutta ihan riittävän hyviä niistä tuli. Muuten päivä sujui rauhallisesti kotioloissa. Koristeltiin jo joulukuusi ja katsottiin siinä sivussa itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Illansuussa reipas pikkuporo alkoi olla lämmin ja vaikka virtaa oli leikkimiseen, mittaus osoitti kuumetta. Huomenna täytyy ehkä ottaa rauhallisesti. Iloista joulunalusaikaa!

Terveisin Anna-Maria 

Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co