Pihlan huone

13 lokakuuta 2015

00100 Helsinki, Suomi
Sisustus, pastellivärit, lastenhuone, annan tirpat
Sisustus, pastellivärit, lastenhuone, annan tirpat
Lastenhuone, annan tirpat, paperipallot, askartelu, sisustus


Sunnuntai aamuna järjestin Pihlan huoneen lelut paikoilleen ja otin muutaima kuvia. Meidän entinen makuuhuone on pitkälle aamupäivään aika hämyisä, mutta nappasin silti kuvat heti aamusta kun oli mahdollisuus. Kummitäti oli meillä yökylässä ja kippisteltiin aamuteet pöydän ääressä mansikkakakun kera. Maut tosin piti kuvitella itse kun kakku oli puusta. Neiti oli myös hyvin ylpeänä vaaleanpunaisita kynsistään jotka meidän Jossu illalla kylässä ollessaan hänelle lakkasi. Kuivumisen odottaminen oli vaan vähän vaikeaa ja jälki siksi epätasaista, ne on silti hienot. Tässäkin huoneessa sisustuksen linjana on vaaleus ja sekalainen joukko lemppareivärejä. Tavarat on vanhoja mukana kulkeneita, tunnearvoltaan tärkeitä juttuja sekä uusia hankintoja. Haaveilen edelleen värikkäistä tapettiseinistä ja natisevasta puulattiasta, mutta toisaalta en myöskään ole kyllästynyt tähän vaaleuteen joka meillä vallitsee.

Meille tuli syyyslomaviikon ajaksi porukat Keiteleeltä. Pihla leikkii piilosta Huuko-koiran kanssa ja ukki lupaili että uimahallireissu voisi olla mahdollinen. Itse menen kohta töihin. Mukavaa keskiviikkoa! 
Terveisin Anna-Maria


Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co