Kuulumisia ·
Ompelu ·
Tampere ·
Vaatteet
Ei kommentteja
Kirsikankukkia ja kevätkuulumisia
20 toukokuuta 2020
Tampere, Suomi
Toukokuun puoliväli on aika ihanaa aikaa. Valo tulvii verhojen lomasta jo kuuden aikaan aamulla ja saa miettimään, joko olisi aika hankkia pimennysverhot. Sitten muistan kaivaa silmälaput yöpöydän laatikosta ja verhojen osto lykkääntyy taas vuodella. Ostan parvekkeelle orvokkeja, jotka paahtuu viimeistään heinäkuun helteisiin. Siinä vaiheessa kesää kun mielessä on vaan uimaranta, piknikit ja jäätelötötteröt. Ja tuo kesän odottaminen, auringon lämmön tuntu ihoa vasten ja luonnon vehreyden kuvittelu ehkä onkin nyt parasta.
Tämä kevät on tuntunut pysähtyneeltä. Se ei ole ollut omaehtoista rauhoittumista ja elämän supistumista pieniin ympyröihin, vaan tilanteen pakosta johtuvaa ja siksi ulkopuolelta saneltuna jonkin verran ahdistavaa. Maaliskuussa minulta loppui työt, Pekka siirtyi kotikonttoriin ja lapset jäi siinä samassa kotihoitoon. Yhteistä aikaa riitti ja sehän on tietysti myös mukava asia. Minulle tuli näistä nopeista muutoksista kummallinen olo. Painostava, alakuloinen ja lamaantunut. Sellainen olo, mikä minulle on keväisin aika tyypillinen muutenkin, mutta nyt erityisen vahvana. En varsinaisesti ole potenut koskaan mitään kevätväsymystä, mutta pieni melankolisuus valtaa mielen varsinkin alkukeväästä.
Rajoitukset liikkumiseen, huoli säännöllisistä tuloista ja tärkeiden ihmisten näkeminen vain puhelimen ja videoyhteyden välityksellä harmitti. En oikein jaksanut innostua mistään ylimääräisestä. Olen lenkkeillyt ja lukenut kirjoja. Seurannut korona-aiheista uutisointia välillä turhan tarkasti ja saanut itseni kiinni tulevaisuuden murehtimisesta. Olen vieläkin vähän siinä käpertyneessä moodissa, joka on minulle hieman epätyypillinen, mutta en enää niin paljoa. Haluan ajatella tästä tilanteesta silleen kivasti, että olin hetken koteloituneena ja nyt kesän kynnyksellä minusta kehkeytyy taas perhonen! Sitä ennen olin hetken kai toukka, se vaihe ajoittunee siihen Joulun pyhien tienoille.
Tämä kevät on tuntunut pysähtyneeltä. Se ei ole ollut omaehtoista rauhoittumista ja elämän supistumista pieniin ympyröihin, vaan tilanteen pakosta johtuvaa ja siksi ulkopuolelta saneltuna jonkin verran ahdistavaa. Maaliskuussa minulta loppui työt, Pekka siirtyi kotikonttoriin ja lapset jäi siinä samassa kotihoitoon. Yhteistä aikaa riitti ja sehän on tietysti myös mukava asia. Minulle tuli näistä nopeista muutoksista kummallinen olo. Painostava, alakuloinen ja lamaantunut. Sellainen olo, mikä minulle on keväisin aika tyypillinen muutenkin, mutta nyt erityisen vahvana. En varsinaisesti ole potenut koskaan mitään kevätväsymystä, mutta pieni melankolisuus valtaa mielen varsinkin alkukeväästä.
Rajoitukset liikkumiseen, huoli säännöllisistä tuloista ja tärkeiden ihmisten näkeminen vain puhelimen ja videoyhteyden välityksellä harmitti. En oikein jaksanut innostua mistään ylimääräisestä. Olen lenkkeillyt ja lukenut kirjoja. Seurannut korona-aiheista uutisointia välillä turhan tarkasti ja saanut itseni kiinni tulevaisuuden murehtimisesta. Olen vieläkin vähän siinä käpertyneessä moodissa, joka on minulle hieman epätyypillinen, mutta en enää niin paljoa. Haluan ajatella tästä tilanteesta silleen kivasti, että olin hetken koteloituneena ja nyt kesän kynnyksellä minusta kehkeytyy taas perhonen! Sitä ennen olin hetken kai toukka, se vaihe ajoittunee siihen Joulun pyhien tienoille.
Viime perjantaina menin pitkästä aikaa bussilla keskustaan. Lapset oli hoidossa ja tiesin heidän olevan innoissaan kavereiden näkemisestä. Minulle tuli tosi huoleton ja kevyt olo. Aamun räntäsade oli vaihtunut keväiseen auringonpaisteeseen ja näin Juliaa Frenckellinaukiolla. Otettiin siellä nämä kuvat kirsikankukkien lomassa. Minulla on tapana reagoida muutoksiin usein päänsäryllä. Nytkin tämä nopea olotilan vaihtuminen alakuloisuudesta vapaudentunteeseen, vaikka kuinka kiva olikin, laukaisi loppupäiväksi jomottavan säryn. Pohdin mistä se johtuu ja luulen keksineeni ainakin yhden syyn. Nuorena sain samanlaista päänsärkyä soittaessani keskittyneesti pianoa. Purin silloin hapaitani yhteen. Nyt huomaan jännän paikan tullen tekeväni sitä taas. Ehkä nyt kun tiedostan tämän, muistan seuraavan jännän paikan tullen ottaa rennomin.
Jos jotain positiivista haluan etsiä tästä keväästä niin poikkeuksellinen tilanne on opettanut minua elämään enemmän tässä hetkessä. On mielekkäämpää elää päivä kerrallaan kuin murehtia tulevaisuutta ja poikkeusoloja jotka ei heti ole loppumassa. Ahdistavaa ajatella että rajoitukset voi palata takaisin syksyllä ja siitäkin syystä ajattelen mielummin tulevaisuutta lyhyellä aikavälillä. Toisaalta tulevaisuuteen varautuminen taloudellisesti on kiinnostanut epävakaan tilanteen alla erityisen paljon. Podcast suositukseni onkin tällä kertaa Julia Thurèn: Melkein kaikki rahasta
Olen tosi onnekas, sillä olen saaut pitää koko tämän kevään ajan ne parhaat asiat lähellä. Minulla on ihana perhe. Kaverit ja sukulaiset puhelinyhteyden päässä ja mielessä usein. Luonto jonne pääsee aina kun huvittaa, järvenranta ja metsä on ihan kävelymatkan päässä. Eikä muuten olla oltu edes kipeinä kertaakaan, flunssatkin on vältetty. Kahvihetket on olleet turhan leppoisia, sillä niitä mahtuu nykyään päivään liian monta.
Jos jotain positiivista haluan etsiä tästä keväästä niin poikkeuksellinen tilanne on opettanut minua elämään enemmän tässä hetkessä. On mielekkäämpää elää päivä kerrallaan kuin murehtia tulevaisuutta ja poikkeusoloja jotka ei heti ole loppumassa. Ahdistavaa ajatella että rajoitukset voi palata takaisin syksyllä ja siitäkin syystä ajattelen mielummin tulevaisuutta lyhyellä aikavälillä. Toisaalta tulevaisuuteen varautuminen taloudellisesti on kiinnostanut epävakaan tilanteen alla erityisen paljon. Podcast suositukseni onkin tällä kertaa Julia Thurèn: Melkein kaikki rahasta
Olen tosi onnekas, sillä olen saaut pitää koko tämän kevään ajan ne parhaat asiat lähellä. Minulla on ihana perhe. Kaverit ja sukulaiset puhelinyhteyden päässä ja mielessä usein. Luonto jonne pääsee aina kun huvittaa, järvenranta ja metsä on ihan kävelymatkan päässä. Eikä muuten olla oltu edes kipeinä kertaakaan, flunssatkin on vältetty. Kahvihetket on olleet turhan leppoisia, sillä niitä mahtuu nykyään päivään liian monta.
Kuvissa päälläni oleva ruskea collegepaita on itse tehty. Kangas on Nappinjan harjattu joustocollege värissä kaneli. Kankaan harjattu pinta on superpehmoista ihoa vasten ja materiaali laadukasta. Tämä paita on ollut minulla ahkerassa käytössä pari kuukautta enkä huomaa mitään kulumaa. Kaava on Jujunan miesten collegepaita hieman kavennettuna. Kunhan ompeluinto taas palaa, tästä kankaasta olisi ihana tehdä collegehousut.
Eli lopputulemana sanottakoon, että Koronan takia erilainen kevät on ollut tietysti aika ikävä, mutta siihen on mahtunut myös paljon hyvää. Me ollaan oltu lasten kanssa positiivisin mielin ja tehty kaikkea sellaista mitä yhdessä on ollut mahdollista puuhata. Seuraavaksi lähden kastelemaan orvokit, tänä kesänä en aio niitä unohtaa.
Kuvat: Julia Tirkkonen
Aurinkoista toukokuuta!
Terveisin Anna-Maria
