Kesän kuulumiset ja me muutetaan!

08 elokuuta 2021

Tampere, Suomi

Olin mummolassa suuren osan kesälomasta eikä siellä tarvitse käyttää kenkiä niin paljon mielestäni. Tuli vaan mieleen tuosta kuvasta, josta ekana silmään pistää likaiset jalkapohjat. Toivottavasti muistin pestä ne aina välillä. Kävelin naapurin mummolaan ja minne nyt ikinä viitsinkään, aika usein paljain jaloin. Se on olennainen osa kesä- ja heinäkuista elämää. Elli ja Pihla seurasivat esimerkkiä eikä kesälomalaisten kengät paljoa kuluneet. Kesä oli, niin kuin kaikki tiedetään, hullun kuuma. Kuumuus saa minut aina väsyneeksi. Mieli tekisi vain lojua ja syödä mehujäätä. Oli mukavaa katsella kun kaikki kesästä nauttivat ihmiset ympärilläni todella pitivät siitä paahteesta ja touhusivat pirteinä omia kesäisiä hommiaan. Itse sain aikaiseksi välttämättömimmät toimet.  Ja kun tarkemmin mietin, niin sain minäkin jotain aikaan. Kudoin räsymaton mummolan vintillä. 


Tänään Tampereella sataa sataa vähän, ilma on viileähkö ja illalla alkaa hämärtyä mukavasti.  Kesän taittuminen syksyyn tekee minusta pirteämmän ja toimeliaamman, oikeastaan myös vähän iloisemman. Iloa lisää vielä se että me muutetaan! Koti pysyy Tampereella, mutta kerrostalo muuttuu rivitaloon. Meille tulee pieni piha, josta olen innoissani. Haluaisin pakata jo vaikka aikaa on vielä kuukausi. Mietin seinien maalaamista, miten tavarat laitetaan ja mitä sinne pienelle pihalle istutetaan. 


Anna-Maria Mäkelä

Kasvatan muuttamisesta mielessäni suurta seikkailua. Ihan kuin olisin lähdössä kartoittamaan tuntemattomia seutuja, ne Länsi-Tampereen kolkat on minulle vieraita. Työmatka pitenee kävelymatkasta sopivaksi taittaa pyöräillen. Ei siis lähdetä kovin kauas. Lasten koulu ja päiväkoti vaihtuu jossain vaiheessa. Se tuo tullessaan omat haasteensa, mutta ollaan koko porukka hyvillä mielin uudesta kodista.

Silloin kun muutettiin Tampereelle, tai kun muutettiin Helsinkiin. Oikeastaan myös silloin kun muutin asumaan Kuopioon, minulla oli tapana tehdä kävely tai juoksulenkkejä lähialueilla. Kiersin ensin pienen lenkin. Kasvatin aluetta joka kerta suuremmaksi. Lopulta tiesin jokaisen kadun siltä etäisyydeltä, jolle oli järkevää juoksulenkki suunnata. Nyt tiedän tämän seudun polut ja olen löytänyt suosikkini. Kaikki alkaa olla niin tuttua, että ehkä on aika muutokselle ja lähteä tutkimaan uusia seutuja. Eniten harmittaa että Pispala ja Pyynikki, mun suosikit,  ei ole enää kävelymatkan etäisyydellä, mutta ei hurjan kaukana silti.

Anna-Maria Mäkelä


Kesäloma
Kesän kuulumiset


Kuvien talo ei ole meidän vanha eikä uusi vaan Keiteleen Työväentalo. Kerran kävin nuorena siellä discossa. Ompelin sitä varten mustat trumpettilakeiset housut, joissa oli kukikkaat lisäosat lahkeissa. Ne oli hienot silloin. Liehulahkeet hulmusi näyttävästi tanssiessa ja pomppiessa. Harmi ettei nykyään ole discoja eikä niitä housuja, sillä pari vuotta myöhemmin lahkeet oli jo ihan nolot ja vein ne kierrätykseen. Pitäisiköhän muuten järjestää tuparit dicoteemalla?

Terveisin Anna-Maria 


Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co