31 elokuuta 2018

Kesälomalistan tutkimista ja paperijäätelöitä


Mistä asioista haluan tämän kesän muistaa? Tätä mietin kirjoittaessani tätä tekstiä, jossa jaan meidän toukokuussa tekemän kesälomasuunnitelman. Sen kirjoitin minä, mutta Pihla luetteli siihen ne kaikki asia mitä olisi hauska kesällä puuhailla. Listaan sai keksiä ihan kaikenlaista tekemistä, pientä tai suurta. Ruutuun jätettiin tilaa tukkimiehen kirjanpidolle, jos jotain tulee tehtyä useampaan otteeseen. Moni suunniteltu asia jäi myös tekemättä, ne pidetään mielessä ensi kesän varalle tai tehdään kun ehditään. Planetaariokäynti ja tähtitornivierailu ainakin sopii hyvin syksyyn.



Nämä ainakin tehtiin:







Annan tirpat askartelu

Annan tirpat, elokuu

En ole helteiden ystävä. Olen lämpimillä ilmoilla raukea kuin kissa. Lekottelisin mieluiten kaiket päivät ja lähtisin ulos vasta illan viilentyessä. En siis ole ottanut aurinkoa tai hankkinut rusketusta, yhdesti sentään ehdin polttaa olkapääni rannalla. Minun henkilökohatainen parhaiden hetkien kesälomalista koostuu suunnittelemattomista hetkistä. Sydämmeni suli aina kun kävin peittelemässä meidän reilu yksivuotiaan iltaisin ja hän sanoi unisena tö. Hän sanoo tosi moneen asiaan tö ja se on suloista. Huvitan itseäni toisinaan muistelemalla miten hauskoilla tyyleillä Pihlan neljä hammasta ovat tänä kesänä irronneet, kerroinkin jo toukokuussa sen ensimmäisen kohtalosta. Haluaisin piirtää ja kuvittaa siitä kirjan! Olin tosi onnellinen eräänä heinäkuun iltana kun kävelin hiprakassa mieheni kanssa pitkin vanhan kotikaupungin katuja jutellen kaikesta mahdollisesta, nostalgisoiden menneitä ja miettien mitä meillä nyt on. Siinä  muutamia suosikkimuistojani.

Huomenna alkaa syyskuu. Kävin poimimassa mumolan omenapuusta omenoita, tuoksuukin jo vähän syksyiseltä. Kohta lähden viettämään kavereiden kanssa viikonloppua ja tekemään  alkusyksyn muistoja.


Terveisin Anna-Maria

Kommentoi tästä