Kaktuksia pastellisävyissä

10 joulukuuta 2017

Tampere, Suomi


kaktus blue
Kaktus light blue
Jos pitäisi valita vain muutama harrastus joihin keskittyä, niin lenkkeily ja piirtäminen veisivät voiton. Pienten lasten kanssa oma aika on usein kortilla, mutta yllätyksekseni olen tehnyt näitä kahta juttua lasten ollessa pieniä ehkä enemmän kuin aikaisemmin. Lenkkeilen aamu- ja iltapäivisin vaunuilla kun isosisko on päiväkodissa ja illalla usein maalaan tai piirrän. Teen välillä kuvituksia ja graafista suunnittelua myös tilauksesta. Ihan aina en ole niin ahkera, välillä katson myös Netflixiä. 
kaktuksen kukat blue
kaktuksen kukat pink

Minulla on monia eri tapoja suunnitella kuoseja ja kuvituksia. Tykkään tehdä sekä yksityiskohtaisia piirroksia että ihan vaan fiilispohjalla meneviä suuria pintoja. Aikaisemmin tein paljon mustekynällä, mutta viime vuosina olen kiinnostunut entistä enemmän vesivärimaalauksesta. Tyylini on herkkä, aika usein hempeäkin, vaikken siihen aina erityisesti edes pyri. Teen luonnokset lähes aina käsin. Jos tiedän että johonkin esim. asiakastyöhön tarvitaan jotain tosi graafista vektorijuttua niin sitten pelkästään koneella. Nämä kaktukset tein ensin vesivärillä ja muokkasin raporttimuotoon Photoshopilla.
Kävin keväällä vähän ennen Ellin syntymää Napa Schoolin Kuosi-Workshopin, jossa käsiteltiin kuosien tuottamista ja tekstiilisuunnittelua. Kurssi oli mielenkiintoinen ja sain muutamia hyviä vinkkejä erilaisiin tekniikoihin. Myös YouTubessa on pohjaton määrä  tutoriaaleja. Kaikista paras inspiraation lähde on tietysti oma mielikuvitus ja se että vaikka vain maalailee vain jotain lasten kanssa. 


2 kommenttia

Pirjo kirjoitti...

Kauniita kuoseja. Niistä saisi ihania mekkoja.

Anna-Maria Mäkelä kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista Pirjo. <3

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co