15 marraskuuta 2017

Viisi asiaa minusta


Moi. Mulla on silmälasit. Hain ne viime viikolla ja sen lisäksi että näytän fiksummalta kuin olenkaan, näen nyt tarkemmin kuin vuosikausiin. Oikeastaan en ole ihan kokematon lasien omistaja, minulla on myös aikaisempaa historiaa. Edelliset eli ensimmäiset rillit sain lukiossa kun en nähnyt takarivistä kunnolla taululle. Jouduin siirtymään lähemmäs eturiviä sekä lopulta hieman vastentahtoisesti hankkimaan ne lasit. Minulla ei ollut huono näkö, toinen silmä vaan katsoi vähän väärään suuntaan eli karsasastin. En tykännyt yhtään laseistani, olin valinnut mielenhäiriössä kasvoilleni ihan käymättömän mallin, ja niinpä lukion jälkeen niiden käyttö hiipui. Vuosien aikana näkökin taisi muuttua, sillä kaukana olevat kohteet näytti sumeilta ja siihen vanhat lasit ei auttaneet yhtään mitään. Nyt syksyn mittaan aloin kärsiä päänsäryistä kun siristelin silmiäni niin paljon ja ajattelin että ehkä pitäisi mennä näöntarkastukseen. En kuitenkaan mennyt kun ei huvittanut. Sitten tuli kylään pikkusisko Julia uusien maailman cooleimpien kultareunaisten ja pyöreäkehyksisten lasien kanssa. Kokeilin niitä ja maailma muuttui kirkkaammaksi. Menin optikon pakeille, tarkastutin näköni ja hankin lasit. Karsastuksen lisäksi kaukonäköni oli heikentynyt toisesta silmästä. Mietin nyt että miksi en tehnyt tätä aiemmin, ei se ollut yhtään monimutkaista.  

Tulin siis näin uusien laisen varjolla päivittämään blogia. Kerron teille nyt samalla viisi asiaa itsestäni, koska tekee mieli höpötellä joutavia.


1. En tule toimeen kissojen kanssa. Se on tosi jännä juttu sillä kun olin pieni, meidän perheessä oli aina kissoja. Minun vanhemmillani on nytkin Nasu ja Tikru nimiset kissaherrat. Siskonikin on yksiä kissaleidejä, jotka rakastavat kisujaan ja toisin päin. Toimeen tulemattomuus on ehkä liian vahva ilmaisu, minä ja kissat olemme lähinnä kuin ilmaa toisillemme. Voin olla kissojen kanssa samassa tilassa mutta en juurikaan tunne halua hoitaa niitä. Kissat eivät myöskään oikein välitä minusta. Meillä on siis kohteliaat ja asialliset välit. Mietin joskus olenko jotenkin kylmä ihminen sisältä ja kissat aistii sen. Kissathan tykkää hulluna kaikesta lämpimästä. Kissavideot on silti söpöjä, en ole vielä ihan niin jäinen etten heltyisi niiden äärellä.


2. Rakastan joulua. Minua ei haittaa missä joulu vietetään tai että laitetaanko joulukuusi tai mitä syödään. Tykkään pipareista, riisipuurosta ja glögistä sekä tietenkin joululahjoista ja niiden antamisesta. Perinteet ei ole minulle kovin tärkeitä, ennemmin läheisten kanssa oleminen. Minusta joulu on sellainen tietty olotila, tusin sen aina pienenä kun koitti jouluaattoaamu ja se olo jatkui aina siihen kun joulupukki tuli kylään. Sellainen jännä kutkutus vatsassa ja onnellinen olo kun olitiin suvun kesken koolla. Minulle tulee välillä jouluolo ihan eri vuodenaikoina, joskus jopa kesällä jos on oikein kivaa tai on erityisen kaunista tietyllä tavalla. Viimeksi tunsin joulun kun tuli kunnon lumimyräkkä. 


3.  En syö lihaa. Syön kyllä kalaa ja kananmunia. Maitoa vähenevässä määrin. Söin kanaa vielä neljä vuotta sitten, mutta lopetin lopulta senkin kun alkoi säälittää liikaa. Syyt ovat siis pääasiassa eettisiä ja kasvisruoka on hyvää muutenkin. 


4. Pelkään pimeää. Siis ihan kohtuuttoman paljon. Jos olen kotona, välttelen pimeässä huoneessa yksin olemista. Sydämeni jyskyttää matkalla valokatkaisijalta sänkyyn, sillä kuitenkin haluan nukkua pimeässä. Ehkä on syytä hommata lamppu yöpöydälle. Sängyssä peittelen jalat niin tiiviisti ettei mikään olento pysty tarttumaan varpaisiin pimeässä. Siellä sängyn alla se kuitenkin vaanii. Pienenä pelkäsin että karhu tulee ikkunasta sisään tai vähintään tulee tuijottelemaan illan pimentyessä ikkunan taakse. Me asuttiin omakotitalossa ja pidin yöllä aina verhot visusti kiinni. Nyt kerrostalossa ei onneksi ole vaaraa sisään työntyvistä karhista. Ei kyllä oikeasti ollut lapsuudenkodissakaan kun ei edes asuttu lähellä metsää.  

5. Tää vika juttu on vähän nolo. En erota oikeaa ja vasenta automaattisesti. Minun pitää miettiä aina hetki että kumpi nyt oli kumpi. Jotenkin muistan paremmin oikean mutta kun joku sanoo että tuolla vasemmalla, katso sinne! Niin pitää miettiä hetki. Sitten kun pitää oivaltaa mikä on vastapäätä olevan tyypin vasen niin homma menee ihan mahdottomaksi. Mun neljävuotias tytär osaa nää hommat todella hyvin eli tämä ei ole onneksi periytyvä ominaisuus. Mun muistisääntö on vasemman nimettömän sormus, mutta aina ei sekään auta.

Mukavaa marraskuuta! Mun vauva on huomenna muuten jo puolivuotias. Aika menee niin äkkiä.

Kommentoi tästä

Anonyymi kirjoitti...

Siistiä kuulla jostain toisesta, joka ei erota vasenta ja oikeaa toisistaan! Meitä on itse asiassa paljon, koska kyseessä on yleisin hahmotushäiriö ja se on esim. lukihäiriötä yleisempää. Häiriön yleisyydestä huolimatta siitä ei jostain syystä kuitenkaan puhuta, eikä moni tunnu edes olevan tietoinen koko ilmiöstä.

Anna-Maria Mäkelä kirjoitti...

En ole koskaan tavannut toista vasen ja oikea ongelmaista. Ehkäpä juttu ei tule niin helposti puheeksi kun ajatus näin simppeleiden juttujen sekoittamisesta tuntuu vähän nololta. Kiitos tiedosta että tämä siis todellakin on oikea häiriö eikä vain joku minun oma outouteni :D

Pirjo kirjoitti...

Ehkä se on sittenkin periytyvää... Laitoin inssiajoon punaisen rusetin oikeaan ranteeseeni. Tästä huolimatta vilkutin kerran päinvastaiseen suuntaan kuin pyydettiin.

Anna-Maria Mäkelä kirjoitti...

Voi ei. No silti on ihan hyvin pärjätty ilman sitäkin taitoa!

Pirjo kirjoitti...

Ja pärjätään jatkossakin. 😀