17 syyskuuta 2015

Syksy

Meidän jääkaapin ovessa on muutama valokuva viimevuosilta, häistä ja vähän muustakin. Jämähdän usein tujottamaan niitä ja mietin kaikkea tapahtunutta. Muistelen sateista kesää joka oli paras ikinä. Tästä syksystä on tulossa myös hyvä, vaikkei mitään erityistä ole odotettavissa. Pidän vesipisaroista ja hämäristä illoista sekä kirpeän kuulaista syyspäivistä. Myös ne päivät on okei kun pilvet roikkuu alhaalla ja liikkuu hitaasti.

Tällä viikolla ollen juossut sateessa balleriinoilla (koska on ollut kiire enkä omista kumppareita), keittänyt joka aamu kahvit, halannut Pihlaa niin usein kun ehdin sekä koukuttunut pariin Netflix-sarjaan. Pihla oli viime viikonlopun sukuloimassa ja me Pekan kanssa oltiin ihan keskenämme. Pieni muutos arkirutiineihin teki kaikille hyvää, mutta voi sitä onnea kun neiti tuli takaisin. Sen takia extrapaljon niitä haleja ja pusuja.



Terveisin Anna-Maria

Kommentoi tästä