Harmaita hetkiä

03 maaliskuuta 2015

Helsinki, Suomi









Aamupuuroa, sukalle pari, pienen ihmisen pukemista haalariin ja siitä ulos, ruoanlaittoa, hyvin rutinoituneita iltatoimia ja vihdoin lepo. Nämä elementit löytyy meidän jokaisesta arkipäivästä ja veikkaan että myös tulevaisuuden päivät rakentuu samoista jutuista. Ainakin haluan uskoa niin, sillä tykkään tavallisista päivistä. Yksi lemppariväreistäni on harmaa (mielellään valkeilla pilkuilla) ja siksi pilviset sadepäivät on ihan jees, onhan ne kuitenkin ihan kivan värisiä. Pakko silti myöntää että tänään ketutti vahvasti hakea Pihlaa hoidosta. Sataa tihutti ja jalkinevalintana tennarit oli ihan surkea. Bussi oli täynnä kosteita, väsyneitä ihmisiä. Onneksi mun pieni kanssamatkustaja on lätäköistä ja vesipisaroista ihan täpinöissään niin enhän mäkään voinut mököttää kauaa. 

Aloitin työt viime kesänä ja Pihla meni silloin tietenkin tarhaan. Siitä alkoi kahden ei ihan perus työaikoja tekevän vanhemman ja yhden päivähoidossa kävijän aikataulujen sovittaminen yksiin. Juurikin rutiinit on tuoneet päiviin turvaa ja pysyvyyttä. Aloin pohtimaan että mitä me oikein ollaan tehty kotona viime syksy ja tämä vuosi, noiden yllämainittujen juttujen lisäksi siis, ja joitain kuvia meidän tavallisista askareista löysinkin. Tuo sulkajuttu on vielä vähän vaiheessa oleva tiipii. Se on aika kiva mutta ei kovin pystyssä pysyvää mallia, mulla on sen kassa vielä juttu kesken. Me mitattiin Pihla viime kuun lopussa. Nuo mun tekemät muistiinpanot saattaa olla virheellisiä, ajanmääreet vähän heittää. 

Hyvät muistot ei vaadi välttämättä uusia tavaroita tai matkustelua. Vaikka tämän blogin nimi on Huono päivä, sellaisia on oikeasti aika harvoin. Ne on ennemmin huonoja hetkiä. Tämän päivän heikko hetki märissä conseissa muuttui iloksi katsella kun toinen nautti lätäköistä vesitiiviit kengät jalassa. Ehkä mäkin laitan huomenna kumpparit. 


Hyvää maaliskuun alkua ja sopivan harmaita päiviä!




Terveisin Anna-Maria



Ei kommentteja

Copyright © Annan tirpat. Blog Design by SkyandStars.co