Kun vauva tekee hampaita

Meidän vauva on väkertänyt tehdä hampaitaan puolivuotiaasta saakka. Ensin nousi alas kaksi terävää ja pientä. Niiden jälkeen alkoi vaikuttaa lupaavasti siltä että lisää on tulossa ja pian. Alkuun hän kuolasi ja pureskeli paljon, mutta viikot kului ja tilanne ei edennyt yhtään. Nyt kymppikuisena yläpuolen ikenet pullistelevat jo todella lupaavasti ja jokainen aamu alkaa meidän vanhempien osalta innokkaalla suuhun kurkistelulla. Syy miksi hampaat kiinnostaa tällä hetkellä paljon, on se että niiden tulo tarkoittaa meille kaikille parempia yöunia. Oikeastaan on väärä hetki valittaa unista just nyt, sillä pari viimeisintä yötä on olleet kerrassaan levollisia ja nukkumisen täyteisiä. Yleisesti ottaen olen valvonut useana yönä vauvan kanssa ja banadolia sekä sellaista jännää ienten kutinan lopettavaa geeliä on kulunut aika paljon. 

Ne yöt kun olen tuuditellut hammasvaivaista pientä pinnasängyssään takaisin uneen, on tullut mietittyä kaikenlaista. Ihmisillä on kuitenkin aika pienet hampaat verrattuna osaan eläimistä. En tiedä miten hammashommat muilla eläinlajeilla ihan oikeasti menee, mutta kuvittelin krokotiiliäidin rauhoittelemassa vauvaansa uneen kaikkina niinä öinä, kun sen yli 60 hammasta puhkeaa. Rankka on homma myös niillä Mariaanien haudassa asuvilla kroteilla, niiden suuri suu on ihan pullollaan piikikkäitä hampaita. Eli mitäs minä tässä oikein valitan, ihan pikku juttuja nämä. 

Haikea juttu tämä hampaiden puhkeaminen. Vauvahymy ikenillä on niin suloinen.