22 heinäkuuta 2015

Häiden käsiohjelmat ja bingo



Ideoin häiden ohjelmalehtiset luonnostelemieni kukka-aiheiden pohjalta. Tavoitteena oli selkeästi luettavat ja oman näköiset monisteet, joista kävisi ilmi vihkitilaisuuden kulku kirkossa ja juhlaillan ohjelma. Ensin ajattelin väritykseksi persikkaa tai vaaleaa turkoosia mutta kustannussyistä päädyin mustavalkoiseen väritykseen. Oikeastaan parempi niin, sävy on hyvä ja korostaa paremmin tekstiä sekä kuvaa. Lehtiset on A5 kokoa.

Hääbingo on nyt häissä tosi suosittu juttu ja hauska se oli myös meidän karkeloissa. Ideoin siskoni Julian ja Minttu-serkun kanssa tekstit. Aiheina oli mm. lettubuffet, photo booth ja yleinen häihin liittyvä toiminta. Varsinkin tuo kohta hukkaamisesta osui nappiin, voitte tarkistaa edellisetä tekstistä mitä tarkoitan. Palkintoja oli monisteen mukaan kolmelle, mutta todellisuudessa niitä oli varattu tuplasti enemmän. Bingoa huudeltiinkin ahkerasti ja moni vieraista paneutui asiaan ihailtavalla tarmolla, viiden suorasta raportoitiin vielä keskiyön jälkeen vaikka lappukaan ei ollut enää tallessa.


Terveisin Anna-Maria  


Kommentoi tästä